Perusbusseja kautta aikojen(Päivitetty 20.9.2023) Tällä sivustolla on toisaalla osio "Buses in Helsinki", jossa käydään läpi lähes kaikki HSL-alueen entiset ja nykyiset bussityypit. Mukana ovat niin merkittävät perusbussit kuin myös vaikkapa vain yhden liikennöitsijän yhdestä bussista koostuva malli. Tällä sivulla kerrotaan vain niistä kaikkein yleisimmistä tyypeistä. Eräänlaisena kriteerinä on, että edustajia on ollut vähintään sata. 1950 - 70-luvuilta on kuitenkin mukana Helsingin kaupungin liikennelaitokselta (HKL) myös alle sadan auton malleja. Noille ajoillehan oli tyypillistä, että HKL:n bussit olivat täysin toisenlaisia kuin yksityisten liikennöitsijöiden kalusto. Alle sadan vaunun HKL-tyyppikin saattoi hyvin merkittävästi näkyä Helsingin keskustan kaduilla. Bussityypillä tarkoitetaan tällä sivustolla yhden alustamallisukupolven ja yhden korimallisukupolven muodostamaa kokonaisuutta. Tyyppitunnukset ovat täysin omaa keksintöä. Niiden avulla voi lukija ehkä helpommin yhdistää samat mallit tällä ja muilla tämän Bussikaistalla Helsingissä-sivuston osilla. Tunnuksen ensimmäinen kirjain kuvaa alustamerkkiä, toinen korimerkkiä, kolmas kirjain alustan mallia ja numero korin mallia. Yhtenäisrakenteisilla busseilla on bussimerkin tunnuskirjain ja mallit erottava numero. 1950-lukuHKL:n kalusto oli 1950-luvulla hyvin kirjavaa. Joukosta erottuu kuitenkin yksi alustan ja korin yhdistelmä eli bulldog-mallinen Scania-Vabis B60 (B62, B63) Helkon HKL-korein (SHF4), ovijärjestyksellä 1-1-2. Näitä autoja nimitettiin joskus Pikku-Scanioiksi, vaikka niiden alustatyyppi olikin raskaampaa B60-mallia kevyemmän B40:n sijaan. Nimitys johtui varmaankin autojen maltillisista ulkomitoista. Näitä malleja hankittiin 1950-luvun alkupuolella 40 kappaletta. Pikku-Scanioihin laskettiin myös samalle alustalle tehdyt Valmet- ja Ajokki-koriset autot, joten siinä mielessä tämän tyypin merkitys kasvaa entisestään.
Yksityisten liikennöitsijöiden bussit poikkesivat merkittävästi HKL:n kalustosta koriensa osalta. Ne eivät olleet lainkaan niin karuja ja urbaaneja, vaan varustukseen kuuluivat esimerkiksi verhot sekä hattuhyllyt. Oviakaan ei usein ollut kuin yksi etuovi ja sedan-mallinen (saranaovi) takana varauloskäyntinä. Yksityiselläkin puolella kalusto koostui useista merkeistä ja malleista, ja selkeätä perusbussia on vaikea nimetä. Alustapuolella suosittuja olivat erityisesti bulldog-tyyppiset Volvo Viking- ja Titan-mallit eli B615 ja B635 sekä myös Scania-Vabiksen bulldogit. Vuosikymmenen loppupuolella ei mikään uusista HKL-tyypeistä yltänyt lukumääräisesti Pikku-Scanioiden määrään, joten tuota Scania-Vabis-Helko-yhdistelmää voidaan pitää HKL:n perusbussina 1950-luvun lopullakin. Wiiman koritehdas (Oy Uusi autokoriteollisuus Ab) aloitti toimintansa vuonna 1954, ja siitä tuli hyvin merkittävä bussialustojen korittaja pääkaupunkiseudulla 1950-luvun lopulla. Muut paikalliset korinvalmistajat olivat Helko ja Kutter. Jos siis yritetään löytää yksityispuolelta perusbussia, se voisi olla Volvo B615, B635 tai Scania-Vabis B51 / B71 Wiiman, Helkon tai Kutterin korein. Rahastuskäytäntö muuttui vuonna 1956, ja se vaikutti bussien ovijärjestykseen. Aikaisemmin matka maksettiin vasta poistuttaessa, ja etuovea käytettiin sekä autoon noustessa että poistuessa. Uudessa järjestelmässä matka maksettiin vaunuun noustessa, joten nyt poistumiseen saattoi käyttää myös takaovea. Ovijärjestykseksi vakiintui 1-0-1, ja takaovesta tehtiin etuoven tapaan pumppukäyttöinen, jonka kuljettaja saattoi paikaltaan avata ja sulkea. Tässä puhutaan nyt nimenomaan niistä uusista bussimalleista, joita hankittiin 1950-luvulla. Liikenteessähän ajoi vielä paljon nokkamallisia autoja sotaa edeltävältä ajalta sekä 1940-luvulta. Viimeisiä uusia pitkänokkaisia busseja rekisteröitiin vielä 1950-luvun alkupuolella. 1960-luku
Vuonna 1961 HKL kehitti oman korimallinsa, jota sekä Helko että Wiima alkoivat valmistaa lähes samannäköisenä. Liikennelaitoksen kalustossa on yksi ylitse muiden, Scania-Vabis B75 Helkon HKL-korein (SHH7). Näitä hankittiin vuosina 1961 - 65 yhteensä 110 kappaletta. Mukaan voidaan haluttaessa ottaa vielä Wiiman korittamat kymmenen autoa. Mainitsematta ei kuitenkaan voida jättää myöskään keskimoottorista tyyppiä Leyland Royal Tiger Cub / Wiima m.HKL (LVD5) eli Keppitiikeri, joita hankittiin 70 kpl. Tähän voidaan laittaa päälle vielä Helkon korittamat kymmenen autoa. Edelleen ei voida jättää huomiotta Wiiman korittamia Volvo B635- (VVE5) ja Leyland Royal Tiger Worldmaster (LVE5)-busseja. Volvoja ostettiin vuosina 1961 - 62 60 kappaletta ja Leylandeja vuosina 1962 ja 1965 yhteensä 55 autoa. Keskimoottorisiin Worldmaster-Leylandeihin asennettiin Wilson-puoliautomaattivaihteisto ja 1965-mallisia vaunuja nimitettiin Nappulatiikereiksi.
Volvo jatkoi suosittujen B615- ja B635-bulldog-mallien valmistusta edelleen myös 1960-luvun alkupuolella ja yksityisliikennöitsijät ostivat niitä innokkaasti. Wiiman suosio korivalmistajana pysyi vakaana, erityisesti sen jälkeen, kun yhtiö esitteli uuden M-59-mallinsa vuonna 1959. Niinpä yksityisliikennöitsijöiden 1960-luvun alkupuolen perusbussiksi voisi valita Volvo B635:n Wiiman M-59-korilla (VVE2).
1960-luvun puolivälissä liikennöitsijät vihdoin siirtyivät pois bulldog-alustoista. Yksityiset yhtiöt alkoivat hankkia yleisesti etumoottorista hetku-tyyppiä, sekä jossain määrin myös keskimoottorisia "mahureita". Kuten edellä nähtiin hankki HKL jonkin verran mahureita jo vuosikymmenen alkupuolella ja pääsääntöisesti vuosina 1966 - 67. Vuodesta 1968 alkaen lähti HKL täysin omille teilleen myös alustojen osalta, kun se suuntasi hankinnat takamoottorisiin automaattivaihteisiin busseihin. Korien sisustuksessa ja varustuksessa osviittana käytettiin saksalaista VÖV-standardia, ja sen mukaisesti ovijärjestykseksi valittiin lyhyen 2-2-2-kauden jälkeen 2-2-0.
Wiima esitteli uuden M-64-korinsa vuonna 1963 ja bulldog-bussien viimeinen rutistus tapahtui Volvon B635-mallien kanssa tällä korilla (VVE3) vuosina 1964 - 67. Näitä hankkivat erityisesti Helsinki-Maaseutu-Liikenne Oy sekä Oy Liikenne Ab. Seuraava kehitysaskel oli hetkumallinen Volvo B57 / Wiima M-64 (VVL3), mutta varsinainen perusbussi oli enemmänkin 1970-luvulle sijoittuva Volvo B57 / Wiima M-68 vakio. Yksityispuolen valtamerkkinä ajoi Volvo vuodesta toiseen. Toki Scanioitakin rekisteröitiin ja moni talo hankki pelkästään tätä merkkiä. HKL:llä sen sijaan poliitikot vaikuttivat hankintapäätöksiin, ja 1960-luvun lopulta lähtien painostus kotimaisen kaluston hankkimiseen oli voimakasta. Vuosille 1966 - tilattiin 57 Vanaja VLK-4 / Wiima m.HKL-vaunua (JVZ6) uudistetuin HKL-korein. Puoliautomaattivaihteisissa mahureissa käytettiin ovijärjestystä 2-2-2. Vaunut suunniteltiin monikäyttöisiksi, eli niillä voitiin ajaa sekä kuljettajarahastuksessa että rahastajan kanssa. Kaikkiaan tämän erän Vanajia tuli 60, mutta kolme niistä sai Autokori Oy:n korin ovijärjestyksellä 2-2-0.
Lyhyen Vanaja-kauden jälkeen siirryttiin vuonna 1968 takamoottorisiin automaattivaihteisiin autoihin. Näistä suurin osa hankittiin kotimaisilla Sisu-alustoilla. Nämä kohosivat merkittävään asemaan kuitenkin vasta 1970-luvulla. 1970-luku1970-luvulla olivat HKL:n ja yksityisten liikennöitsijöiden bussit pääsääntöisesti edelleen täysin erilaisia. Vuodesta 1971-lähtien alkoivat jotkut yksityiset liikennöitsijät kuitenkin hankkia joitakin bussejaan Wiiman HKL-mallin koreilla. Aivan ensimmäisenä näin teki Helsinki-Maaseutu-Liikenne Oy jo vuonna 1969 hankkiessaan Suomen ensimmäisen nivelbussin. Vuonna 1971 HKL-koreja osti espoolainen P. Tyllilä Linja Oy, ja sitä seurasi Suomen Turistiauto Oy (STA) vuonna 1972 ja Oy Liikenne Ab vuonna 1973. Lisäksi espoolaiset liikennöitsijät (jo edellä mainittu Tyllilä sekä Juhanilan Linja Oy ja Linjamatka Oy) käyttivät nivelbussihankinnoissaan tätä koria. HML ja STA siirtyivät vuonna 1973 Helsingin kaupungin omistukseen, joten niiden kalusto alkoi tästäkin syystä lähentyä HKL:n tyyliä.
HKL tilasi siis nyt bussinsa takamoottorisina ja automaattivaihteisina. Sisu (Panther) B/BT-53 SP / Wiima m.HKL (UVS6)-mallia hankittiin vuosina 1968...72 yhteensä 89 vaunua. Lähes samannäköisiä olivat Autokori Oy:n korein varustetut 21 autoa. Vielä merkittävämmäksi tyypiksi, ja HKL:n 1970-luvun perusbussiksi, nousi Sisu BT-69 CR / Wiima m.HKL (UVD6), jota rekisteröitiin 113 kappaletta vuosina 1972 - 73. Sisujen ohella ostettiin myös Scania BR110 / Wiima m.HKL (SVR6)-busseja 63 kpl.
Helsingin kaupungin omistukseen siirtyneiden HML:n ja STA:n hankinnat noudattelivat pääasiallisesti 1970-luvun alkupuolella jo pitkään jatkunutta Volvo-Wiima-linjaa. Alusta-/koriyhdistelmät eivät kuitenkaan edustaneet koko pääkaupunkiseudun mittakaavassa merkittäviä tyyppejä lukuun ottamatta seuraavassa kappaleessa mainittavaa Volvo B57-mallia. Yksityispuolella Wiiman jo vuonna 1968 esittelemä M-68 vakio-kori yhdistettynä Volvon B57-hetkualustaan (VVL4) pysyi merkittävänä linja-autona 1970-luvun alkupuolella. Suuret liikennöitsijät kuten Oy Liikenne Ab, Espoon Auto Oy sekä HML ja STA (vielä yksityisaikanaan) suosivat tätä hetku-Volvoa. Suuri osa Espoon ja Vantaan autoista oli puolituristeja, eli niissä istuttiin korkeaselkänojaisilla istuimilla, ja ulos katsottiin verhojen koristamista ikkunoista (verhoja tosin käytettiin monissa katureissakin). Yleisin syy puolituristien hankkimiseen oli se, että niitä käytettiin linjaliikenteen ohella myös tilausajoissa. Puolituristien edelleenmyynti oli myös helpompaa kuin katureiden.
Vielä 1960-luvulla yksityisten liikennöitsijöiden Helsingin sisäisten linjojen bussit ja Espoon - Vantaan (silloin vielä Helsingin maalaiskunta) autot eivät mainittavasti eronneet toisistaan. Tilanne muuttui vuonna 1971, kun HKL:n ja Helsingin yksityisten liikennöitsijöiden Hejuli-sopimus astui voimaan. HKL antoi määräyksiä kaluston soveltuvuudesta kaupunkiliikenteeseen. Näin Hejuli-liikenteen yksityisbussit alkoivat muuttua erilaisiksi kuin Espoon ja Vantaan vaunut. Esimerkiksi Oy Liikenne Ab:lla Helsingin sisäisen liikenteen bussit olivat tyystin erilaisia kuin Vantaan autot. 1970-luvun loppupuolen merkittävä tapahtuma kalustonäkökulmasta oli Wiiman uuden kaupunkimallin esittely. Siitä käytettiin mallimerkintöjä K100 ja K200 (aluksi myös vain K). Se tuli käyttöön vuoden 1975 lopulla ja HKL alkoi hankkia sitä vuodesta 1976. Liikennelaitos tilasi Sisuja, Scanioita ja Volvoja, mutta tärkeimmäksi malliksi nousi Sisu BT-69 BVT / Wiima K100 (UVE9). Näitä saatiin linjoille 100 kappaletta vuosina 1977 - 78.
Yksityispuolella (ja HML:llä ja STA:lla) oltiin koko ajan käytetty hetku B57:n rinnalla myös keskimoottorista Volvo B58-mallia. Nyt hetkun merkitys alkoi pikkuhiljaa vähentyä ja B58 otti sen paikan ykkösenä. Kunnallinen liikennöinti lisääntyi merkittävästi, kun Vantaan Liikenne Oy siirtyi Vantaan kaupungin omistukseen ja Paikallislinjat Oy sekä Åke Wikström puolestaan Espoon kaupungin omistukseen. Volvo B58 / Wiima K200 (VVP9) oli nyt mm. Oy Liikenne Ab:n ja Vantaan kaupungin uusi perusbussi. Espoon suunnalla suosittiin kuitenkin edelleen Wiiman yleis-/maaseutumallia M300 (VVP1) ja Espoon kaupungin yhtiö Paikallislinjat Oy hankki Scania BF111 / Wiima M300 (SVL1)-puolituristeja.
Hejuli-busseissa alkoi HKL-tyyppinen 2-2-0-ovijärjestys yleistyä. Vantaan Liikenne Oy päätyi eri kokeilujen jälkeen 1-1-0-versioon, mutta useat liikennöitsijät jatkoivat tukevasti perinteisellä 1-0-1-linjalla. 1980-luvun alkupuoliHKL piti taukoa bussihankinnoissaan 1980-luvun alkupuolella. Helsingin, Espoon ja Vantaan kunnalliset yhtiöt sekä yksityiset sen sijaan jatkoivat kalustojensa uusimista. Volvo B58 Wiiman K200-korilla piti edelleen pintansa, vaikka Volvo esitteli jo vuonna 1979 B58:n korvaajan, B10M-mallin. Uudessa mallissa todettiin jonkin verran ongelmia, erityisesti vaihteiston vivustojen kanssa. Seuraava sukupolvi B10M Mk 2 THD100 oli jo toista maata, ja hetken aikaa saattoi Volvo B10M Mk 2 THD100 / Wiima K200/K201 (VVR9)-yhdistelmää (kuva oikealla) pitää Helsingin seudun perusbussina. K201 oli K200:n rinnakkaisversio korkealla otsalla ja pienellä takaikkunalla. 1980-luvun loppupuoli - "Torni-Volvo" valtaa kadut1980-luvun alun hankintatauon aikana HKL testasi ja vertaili nivelbussimalleja. Kokeilujen tuloksena liikennelaitos valitsi nivelautojensa alustaksi vuodesta 1985 alkaen keskimoottorisen B10M-Volvon. Myös kaksiakseliset vaunut päätettiin hankkia samalta valmistajalta ja nimen omaan B10M-mallina. Wiima esitteli uuden kaupunkikorinsa K202 (nivelmallina N202) kesällä 1984. Kun tämä kori yhdistettiin Volvon B10M-alustaan syntyi uusi Helsingin perusbussi Volvo B10M / Wiima K/N202 ja sen alustaversio B10M Mk 2 THD100 (VVR10). Tämähän oli selkeä valinta niille liikennöitsijöille, jotka ostivat jo aikaisemmin samaa alustaa K201-korilla. Mutta nyt myös liikennelaitos alkoi hankkia tätä mallia. Ensimmäistä kertaa Helsingin seudun bussiliikenteen historiassa kaikki suuret liikennöitsijät suosivat samaa bussimallia. Osa bussiyhtiöistä tosin tilasi perusbussinsa B9M-alustoin, mutta tämä oli käytännössä sama malli vain edullisempana varustepakettina. B9M / B10M Mk 2 THD100+K/N202-yhdistelmän kokonaislukumäärä pääkaupunkiseudulla kohosi 78:aan autoon (mukana myös nivelautot). Vuonna 1986 tuli markkinoille B10M:n seuraava Mk 2 THD101-merkitty sukupolvi. Volvo B10M Mk 2 THD101 / Wiima K/N202-tyyppiä (VVS10) myytiin jo yli kaksi kertaa enemmän kuin edellistä polvea eli 190 kpl. Sen jälkeinen, vuonna 1989 käyttöön tullut sukupolvi Volvo B10M Mk 3 / Wiima K/N202 (VVT10) kuitenkin räjäytti potin. Sitä hankittiin pääkaupunkiseudulle peräti 441 kappaletta. Ei siis ollut mitään epäilystä siitä, mikä oli Helsingin seudun perusbussi 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alkupuolella. Volvo B10M-Wiima K/N202-yhdistelmien kokonaismäärä kohosi siis yli 700:aan kappaleeseen.
1990-luvulla, kun matalalattiabussit alkoivat yleistyä, alettiin tätä "korkeaa" Volvoa nimittää Torni-Volvoksi, siitä huolimatta, että erästä kuorma-automallia oli jo pitkään nimitetty tällä samalla nimellä. Myös Volvo KN202-nimitystä käytettiin joskus. Torni-Volvojakin tilattiin aluksi vielä jonkin verran 1-0-1-ovijärjestyksellä, mutta vähitellen siirryttiin HKL:n ja YTV:n suosituksesta ja Ruotsin mallin mukaisesti 2-2-1-järjestykseen, Oy Espoon Auto Ab tosin vasta vuonna 1995 2-1-1 ja 1-1-1-välivaiheiden jälkeen. 1990-luku - Matalalattia-aika alkaaMercedes-Benz esitteli matalalattiabussinsa 1980-luvun lopulla. Scania oli myös ajoissa liikkeellä, ja toi näytille ensimmäisen edestä matalan valmisteensa vuonna 1990. Volvolla sen sijaan ei aluksi uskottu matalalattiaisuuteen, eikä tällaisten bussimallien kanssa pidetty kiirettä. Ensimmäinen Volvo-kokeilu nähtiin vuonna 1993 B10BLE-mallin muodossa. Helsingin ensimmäisen matalalattiabussin hankki Tammelundin Liikenne Oy vuonna 1990. Se oli Mercedes-Benz O 405 N. Tästä eteenpäin ei Tammelund enää korkealattiaisia hankkinutkaan. Toinen matalista vaunuista innostunut liikennöitsijä oli Metsälän Linja Oy Scanioineen. Nämä kaksi liikennöitsijää toimivat pioneereina uudentyylisten linja-autojen käyttäjinä. Vantaan Liikenne Oy tosin kiilasi kärkeen vuoden 1992 lopulla hankkimalla kerralla viisi bussia. Suomen Turistiauto Oy ei hankkinut lainkaan matalaa kalustoa ennen vuotta 1993. Tuona vuonna kuitenkin tehtiin räväkkä aloitus hankkimalla peräti 20 matalalattiabussia, kymmenen Volvoa ja kymmenen Scaniaa. HKL sen sijaan oli aivan jälkijunassa matalien autojensa kanssa. Kalustoon kuului vain muutama kokeilumalli. Liikennöitsijät eivät yleisesti innostuneet matalalattiabusseista vielä 1990-luvun alkupuolella. Sen verran kuitenkin annettiin periksi, että keskimoottorisen Volvo B10M-mallin sijasta ostettiin madalletulla keskirungolla varustettua puolimatalaa Volvo B10B-LMF-tyyppiä Carruksen City M-korein (VV11). Carrus City oli Wiiman K202-mallin seuraaja. Kilpailutuksen alettua 1990-luvun puolivälissä alkoi matalalattia-autoista saada paremmin pisteitä kuin korkealattiaisista. Vaikka Volvo oli 1990-luvun alkupuolella pahasti myöhässä matalien malliensa kanssa, pääsi se taas kuitenkin markkinajohtajaksi edestä matalalla B10BLE-tyypillään. Näin syntyi uusi perusbussi Volvo B10BLE / Carrus City L (VVF11), niin kaksiakselisena kuin teliautonakin. Nivelbusseja ei nimittäin enää tuolloin hankittu, vaan suurempaa kapasiteettia tarjoavat vaunut tilattiin nyt teliversiona.
2000-luvun alkupuoli - Scania kiilaa johtoonEuro 3-päästöraja tuli voimaan lokakuun alussa vuonna 2001. Koska moottoreita piti joka tapauksessa tämän takia kehittää, uusivat monet bussivalmistajat mallistoansa tässä tilanteessa. Näin teki myös Volvo. Pitkään tuotannossa ollut kymmenen litran dieselmoottori sai väistyä, ja uudet dieselkoneet valmistettiin nyt joko seitsemän- tai 12-litraisina. Niinpä suosikkimalli B10BLE:kin muuttui B12BLE:ksi. Teliautona se vielä menetteli, mutta kaksiakselisena 12-litrainen koettiin liian suureksi. Samaan aikaan Scania tarjosi erittäin pätevää yhdeksänlitraista L94UB-malliaan joko Lahti Scala- tai Ikarus E94-korein. Kun uudet Volvo-mallit olivat vielä tapansa mukaan lastentautisia, putsasi Scania koko pöydän. Syntyi kaksi uutta perusbussia: Scania L94UB / Lahti Scala (SLK1) ja Scania L94UB / Ikarus E94 (SIK3). Scaloja rekisteröitiin sata kappaletta ja Ikarus-korisia vieläkin enemmän. Vuonna 2002 Ikarus E94-kori uusittiin ja näitäkin saatiin L94UB-alustalla kaupaksi 85 kpl vuoteen 2004-mennessä. Sen jälkeen Ikarusten markkinointi päättyi ja Scania-katurit varustettiin pelkästään Scala-korein.
2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen alkupuolen kuluessa Volvo sai jollain tavalla B12BLE-mallin teliversion pysymään kasassa ja sitä myytiin jonkun verran. Kaksiakselisena sen sijaan sitä ei ostanut kukaan. Tarjolla oli kyllä 7700 B7L, mutta kokomatalat bussit eivät olleet suosiossa Suomessa. Vuonna 2003 Volvo kehitti B7R-tyypistään matalalla etuakselilla varustetun B7RLE-mallin. Sitä tarjottiin valmiina pakettina uudelleen henkiinherätetyn City L-korin kanssa, nyt nimellä Volvo City L. Kauppoja syntyikin Concordia Busin ja Connexin kanssa, mutta mistään perusbussista ei ollut kysymys. Scania jatkoi voittokulkuaan liput liehuen.
2000-luvun loppupuoli - Volvo yrittää paluutaScania esitteli vuodelle 2006 uuden malliston. Kallistetulla moottorilla varustetusta L-sarjasta luovuttiin, ja nyt edestä matalat tuupparit olivat pystykoneella varustettua K-sarjaa. Mallimerkinnän numero-osa kertoi moottorin tehon hevosvoimina. Kaksiakseliset bussit hankittiin yleensä K230UB-mallina ja teliautot K270-versiona, myöhemmin K280-tyyppinä. Menestys jatkui edelleen ja Scania K - UB / Lahti Scala (SLL1)-yhdistelmää rekisteröitiin yli 250 kappaletta vuosina 2006 - 13.
Volvollakin päästiin taas tahtiin mukaan. B7RLE-alustaa kehiteltiin edelleen ja se varustettiin alun perin Deutzin kehittämällä seitsemän litran EEV-moottorein vuonna 2007. Tähän yhdistettiin Volvon jo vuonna 2001 esittelemä 8700LE-kori. Näin saatiin tyylikäs kokonaisuus Volvo 8700LE B7RLE, joka erityisesti Helsingin Bussiliikenne Oy:n sinivärityksessä oli nätti ilmestys. Näitä saatiin kaupaksi 150 kappaletta HSL-alueella vuosina 2007 - 12. Scalojen lukemasta siis jäätiin, mutta ei oikeastaan niin paljon. Scalojen lukumäärään on nimittäin laskettu mukaan myös teliautot, sen sijaan Volvon kohdalla B12BLE on tulkittu eri malliksi. Jos siis ajatellaan, että B7RLE ja B12BLE ovat sama malli vain erikokoisella moottorilla, niin ei enää jäädäkään niin kauaksi Scania Scalan lukemista.
2010-luku - Uudet merkit haastavat vanhatVuonna 2009 saatiin Suomeen uusi tulokas bussimarkkinoille, Irisbus Iveco Crossway LE (kuva oikealla). Siitä tuli kohtalaisen suosittu HSL-alueella ja myyntilukemat ylsivät reippaasti yli sadan. Kolme vuotta myöhemmin saapui toinen uutuusmerkki VDL ja sen malli Citea. Sitä sai kevytrakennemallina Citea LLE sekä raskaana kaksiakselisena versiona Citea SLE ja telinä XLE. Mikään bussimerkki Suomen historiassa ei tuossa vaiheessa ollut yleistynyt pienessä ajassa niin nopeasti kuin VDL. Muutamassa vuodessa tämän merkin hankintamäärät ylittivät jo 200:n. Tosin raskaiden SLE- ja XLE- tyyppien myynti hiipui alkuinnostuksen jälkeen. Sen sijaan kevytrakennemalli VDL Citea LLE jatkoi voittokulkuaan, ja se on edelleenkin omassa kokoluokassaan ylivoimainen. Siitä kehittyi koko Suomen kaupunkien perusbussi. Sitä hankittiin HSL-alueelle 2010-luvulla yli 250 kappaletta.
OvijärjestyksistäKaupunkibussit varustettiin pitkään 2-2-1-ovijärjestyksellä. Sitten huomattiin, ettei kahdelle etuovelle ole tarvetta. Sehän perustui siihen 1970-luvun ajatukseen, että matkustajat nousevat autoon kahdessa jonossa. Kuljettajan kanssa asioivat käyttävät oikeanpuoleista puoliskoa, ja leimauslaitteen kanssa operoivat matkustajat vasenta puolta. Leimauslaite, myöhemmin kortinlukija, sijoitettiin kuitenkin jo 1990-luvulta alkaen siten, että matkustajat nousivat bussiin yhdessä jonossa. Kaksoisovi oli siis periaatteessa turha. Sitä kuitenkin käytettiin 2010-luvulle saakka, ja vasta silloin siirryttiin yhteen etuoveen. Saaren Auto Oy käytti sitkeästi 1-0-1-ovijärjestystä. Vasta vuonna 1990 lisättiin yhden etuoven ja yhden takaoven perusmalliin yksi kaksoisovi keskelle. Näin syntyi tuohon aikaan hyvin harvinainen ja outo ovijärjestys 1-2-1. Suurin osa muista liikennöitsijöistä käytti 2-2-1-tyyliä. Mutta mikä olikaan myöhemmin HSL-liikenteen täysikokoisten bussien yleisin ovijärjestys? No sehän oli juuri 1-2-1. Saaren Autolla oltiin siis aikaansa edellä vuonna 1990. Scania ja VolvoScanian puolella Lahden Autokorin Scalan valmistus loppui vuonna 2013, mutta luvassa oli seuraaja, OmniExpress-mallistoon kehitettävä 320 LE. Lahden Autokorin konkurssi uhkasi romuttaa 320 LE:n tulon, mutta onneksi Scania perusti Lahden tehtaaseen SOE Bus Production Finland Oy:n, joka vuonna 2014 alkoi valmistaa uutta koriversiota. Scania K - UB OmniExpress 320 LE ehti yleistyä kaduillamme runsaaseen 70:een yksikköön, ennen kuin ilmoitettiin, että 320 LE korvataan uudella mallilla nimeltään Scania Citywide LE Suburban. Sen myynti lähti hyvin käyntiin, ja niitä ajoi syysliikenteessä 2020 HSL-linjoilla jo yli 150 kappaletta. Erityisesti Helsingin Bussiliikenne ja Nobina hankkivat Volvon sijasta Suburbania.
Sitten päästäänkin 2010-luvun raskaiden linja-autojen valtiaaseen. Volvo otti 2010-luvulla ykköspaikan HSL-alueen bussimarkkinoilla. Vuonna 2012 esiteltiin 8700LE-korin korvaaja 8900LE. B12BLE-telimallin valmistus sen sijaan päättyi, ja nyt teliautokin varustettiin seitsemänlitraisella voimanlähteellä. Näin syntyi uusi menestysmalli Volvo 8900LE B7RLE. Syksyllä 2013 siirryttiin Euro 6-päästötasolle uuden kahdeksanlitraisen moottorin myötä. Pari vuotta myöhemmin kori sai pienen face-liftin. Uudeksi ykköseksi HSL-alueella nousi Volvo 8900LE B8RLE. Volvo seitsemän- ja kahdeksanlitraisella koneella ylsi myynnissä yli 200:n lukemaan.
Kaikki on tietysti tulkinnanvaraista. Jos halutaan saada pienempiä lukemia Volvolle, voidaan B7RLE ja B8RLE tulkita eri malleiksi. Näin saadaan luvut pienemmiksi, mutta silloinkin ollaan kuitenkin aika hyvissä myyntimäärissä. 2020-luku - Sähköbussit tulevatSähköbusseja alettiin HSL-alueella kokeilla ensimmäisen kerran vuonna 2017. Ne olivat kotimaisia Linkker-prototyyppejä. Myöhemmin kokeiltiin yhtä Volvon valmistetta. Varsinainen sähköbussiliikennöinti alkoi heinäkuussa 2019, kun Pohjolan Liikenne otti käyttöön 33 kiinalaisvalmisteista Yutong-vaunua. Erikoista tässä hankinnassa oli se, ettei HSL vielä tässä vaiheessa edellyttänyt sähköbusseja, vaan liikennöitsijä hankki ne oma-aloitteisesti. Samana vuonna nähtiin viimeiset uudet täyskokoiset dieselbussit. Niiden hankinnat loppuivat yhtäkkiä kuin seinään, ja siitä lähtien hankittiin pelkästään sähkökalustoa. Nobina alkoi elokuusta 2021 alkaen tilata suuria määriä niin ikään kiinalaisia BYD-vaunuja. Aiemmin tekstissä mainittiin vuoden 2012 kohdalla VDL:stä, ettei mikään merkki Suomen historiassa ole yleistynyt pienessä ajassa niin paljon kuin VDL. Nyt vuonna 2021 BYD pisti vielä paremmaksi. Se nousi heti ensitulemisellaan vuoden 2021 koko maan linja-automyyntitilaston ykköseksi. BYD K9UE, Nobina 1286 Vuosikymmenen alussa BYD jatkoi sähköbussien ykkösenä, vaikka sitä hankki vain yksi liikennöitsijä, Nobina. BYDejä oli tosin Nobinalla usealla erilaisella mallimerkinnällä. Kokomatalia nivelbusseja lukuun ottamatta olivat etumatalat kaksiakseliset ja telimallit kuitenkin sen verran samanlaisia, että ne voitiin tulkita samaan tyyppiin kuuluviksi. Lukumäärä kohosi keväällä 2023 yli 130:n. BYDin ja Yutongin lisäksi hankittiin myös Volvoja ja VDL:iä. Kärkipaikka vaihtui kuitenkin syysliikenteessä 2023, kun Pohjolan Liikenteen mittavat hankinnat nostivat Yutongin HSL-alueen sähkökaluston ykköseksi. Yleisin sähköbussi oli nyt Yutong E15, kaksiakselisena sisarmallinaan Yutong E12. Yutong E15, Pohjolan Liikenne 402 Perusbussitaulukko
|