Linja-autotietoa perusmatkustajalle

Tässä perustietoa linja-autoista tavalliselle matkustajalle, jota kuitenkin hiukan kiinnostaa bussin sielunelämä tai joukkoliikenteen periaatteet. Teksti on suurelta osin HSL:ään liittyvää, mutta osin myös yleispätevää.

(Kirjoitettu 10.2.2024, päivitetty 26.2.2024)

Alustat ja korit

Perinteinen bussi koostuu kahdesta erillisestä osasta; alustasta ja korista. Alusta on bussin sielu. Siihen kuuluvat esimerkiksi moottori, vaihteisto ja pyörät. Alustan komponentit ovat ne, jotka autoa liikuttavat. Tavallinen matkustaja näkee alustasta kuitenkin lähinnä vain pyörät. Kojetaulu mittaristoineen kuuluu myös alustaan, mutta sitä korinvalmistaja usein muokkaa omannäköisekseen.

sisu_alusta_12322811.jpg

Linja-auton alusta. Tällä on mahdoton kuljettaa matkustajia, mutta ilman tätä bussi ei liiku.

Kori on se, mitä matkustaja bussista yleensä näkee. Sivuseinät, päädyt, katto, ikkunat, koko matkustamo istuimineen ja muine varusteineen. Ilman koria matkustajien kuljetus olisi mahdotonta, vaikka pelkkä kori ei autoa mihinkään liikutakaan.

Perinteisen alusta-kori-yhdistelmän lisäksi on eräissä maissa tehty myös yhtenäisrakenteisia linja-autoja. Tässä tapauksessa bussi valmistetaan yhdessä tehtaassa kerralla valmiiksi kokonaisuudeksi.

Ennen vanhaan kun sanottiin, että bussin merkki on esimerkiksi Volvo, Sisu tai Scania, tarkoitettiin sillä aina alustan merkkiä. Alusta vietiin koritehtaalle, jossa kori sitten rakennettiin alustan päälle. Korimerkkejä olivat esimerkiksi Wiima, Ajokki, Kutter, Delta. Sittemmin koritehtaat alkoivat vähentyä. 1990-luvulla Suomessa oli varsinaisesti enää kaksi korivalmistajaa: Carrus ja Lahden Autokori.

Aikaisemmin voitiin karkeasti yleistäen sanoa, että mille tahansa alustalle saatettiin rakentaa mikä tahansa kori. Sittemmin tekniikka monimutkaistui, ja tietyt korimallit räätälöitiin tietyille alustamalleille. Perinteiset alustavalmistajat myös ostivat koritehtaita omistukseensa. Näin teki esimerkiksi Volvo, joka alkoi valmistaa ostamissaan tehtaissa Volvo-koreja. Bussit tehtiin siis edelleen kahdessa osassa eri tehtaissa, mutta asiakkaille tarjottiin yhtenäistä Volvo-kokonaisuutta. Scania oli aina tehnyt alustojen lisäksi myös kokonaisia linja-autoja.

Lahden Autokorin toiminta päättyi konkurssiin vuonna 2013. Scania jatkoi korituotantoa Lahden Autokorin tiloissa, kunnes tuotanto päätettiin lopettaa vuonna 2021.

Carruksella oli useita tehtaita. Vuonna 1997 Carrus myytiin Volvolle. Volvo keskitti korinvalmistuksensa Puolaan ja halusi lopettaa aikanaan ostamansa Suomen ja Ruotsin koritehtaat. Näin tapahtuikin, paitsi että Liedossa Turun naapurissa sijaitsevan tehtaan toiminta jatkui. Joukko vanhoja bussimiehiä nimittäin osti sen, ja he saivat tehtyä Volvon kanssa sopimuksen, jolla tehdas jatkoi korien tekoa Volvon sopimusvalmistajana. Tämä, nykyään Carrus Delta Oy-niminen tuotantolaitos, on tällä hetkellä Suomen ainoa linjaliikennebusseja valmistava tehdas Suomessa. Nyt Carrus Delta on tehnyt merkittävän aluevaltauksen ja valmistaa Volvo 9700 DD-kaksikerros-turistibusseja.

Volvo ja Scania ovat nyt päättäneet palata juurilleen. Ne ulkoistavat korivalmistuksen ja tekevät jatkossa vain alustoja.

Linja-autot ovat pitkään olleet varustettuja dieselmoottorein. Nyt kaupunkiliikenteessä on uusissa busseissa siirrytty lähes kokonaan sähköbusseihin.

Alustatyypit

Perus-alustayyppejä ovat nokkamallinen, bulldog, hetku, mahuri (pannari) ja takamoottorinen (takatuuppari). 2000-luvun bussit ovat yleensä takamoottorisia. Takatuuppari-kaupunkibussien alalajeina voidaan lisäksi mainita puolimatalat, etumatalat ja kokomatalat. Nykyiset sähköbussit eivät täysin istu näihin kategorioihin, mutta ovat lähimpänä takamoottorisia, vaikka akkuja voidaankin sijoittaa eri paikkoihin, kuten esimerkiksi katolle.

lansi_linjat_25.jpg

NOKKAMALLINEN: Auton moottori on edessä erillisessä "nokassa", ja tuulilasi, kuljettajanpaikka sekä etuovi ovat moottoritilan takapuolella. Varhaiset linja-autot olivat yleensä nokkamallisia. Niitä rekisteröitiin 1950-luvun alkupuolelle saakka.

slhs_viipurin_la_1988.JPG

BULLDOG: Keula on tylppänokkainen, kuten bulldog-koirilla. Moottori on vedetty sisään kuljettajan viereen. Moottori ja kuljettajanpaikka ovat etuakselin päällä ja etuovi sijoittuu etupyörän takapuolelle. Ensimmäiset bulldogit esiteltiin jo 1930-luvun alussa, mutta varsinaisesti bulldog-aikakausi alkoi sodan jälkeen ja kesti 1960-luvun lopulle. Bulldogien alkuaikoina joissakin malleissa moottori ja jäähdytin työntyivät jonkin verran keulasta ulos. Puhuttiin puolibulldogista.

pal_8_208_17_edited-9.jpg

HETKU: Moottori edessä, kuten bulldogissa, mutta etuovi sijoitetaan etupyörän etupuolelle. Moottori ja kuljettaja ovat "tyhjän päällä" etuylityksessä. Siksi keula "hetkuttaa". Hetkuja otettiin käyttöön jo 1950-luvun alkupuolella, mutta varsinaisesti niiden aika alkoi 1960-luvulla. Uusien hetkujen rekisteröinti päättyi pääasiallisesti vuoteen 1983.

9021_hkl_800.jpg

MAHURI / KESKIMOOTTORINEN: Moottori sijoitettu "mahan alle" akseleiden väliin lattian alapuolelle. Kone on litistetty kyljelleen. Se on siis pannukakkumoottori, eli pannari. Ensimmäiset mahurit esiteltiin hetkujen tapaan 1950-luvun alussa, mutta varsinainen läpimurto tapahtui 1960-luvulla. Matalalattiaisuus alkoi syrjäyttää mahureita kaupunkiliikenteestä 1990-luvulla, mutta kauko- ja turistiliikenteeseen niitä valmistettiin pidempään. Keskimoottorivalmistajaksi profiloitunut Volvo valmisti viimeiset mahurit vuonna 2009. Joitakin mahureita näkyy vielä kaukoliikenteessä.

someron_linja_29_65.jpg

TAKAMOOTTORINEN: Ensimmäiset takatuupparit otettiin käyttöön jo 1950-luvulla, Kunnalliset kaupunkien liikennelaitokset alkoivat hankkia niitä vuodesta 1968. Muilta osin ne yleistyivät vasta 1980-luvulla. Nykyään lähes kaikki dieselbussit ovat takamoottorisia. Takamoottoristen linja-autojen alalajeina ovat kaupunkiliikenteen puolimatalat-, etumatalat- ja kokomatalat bussit.

Matalalattiabussien jaottelu

Etumatalassa autossa matala osa ulottuu etuovelta keskiovelle. Takaosa on normaalikorkea, ja takaovella on monta porrasaskelmaa. Kokomatalassa portaaton käytävä ulottuu etuovelta takaovelle, ja kaikki ovet ovat portaattomia.

Puolimatala ei varsinaisesti ole matalalattiabussi lainkaan. Siinä on kuitenkin lattiatasoa saatu laskettua hiukan alemmaksi niin, että etu- ja keskiovella on vain yksi porrasaskelma.Takaosa on normaalikorkea. 

Yhtenä erikoisuutena voidaan mainita Onnibus-yhtiön kaksikerroksiset bussit. Vaikka ne ovat kaukoliikennebusseja, ne ovat etumatalia. Näin saadaan matkustamoon toiseenkin kerrokseen riittävä korkeus. Ensimmäisessä kerroksessa matkustajatiloja on vain etuosassa. Takaosassa sijaitsevat moottori ja tavaratilat.

Kokoluokat

Linja-autot on perinteisesti jaettu viiteen kokoluokkaan; minibussit, midibussit, tavalliset kaksiakseliset, teliautot ja nivelautot. Nykyään mukaan on otettava vielä kaksikerroksiset kaukoliikenneautot.

tk_603_yio_0946.jpg

MINIBUSSI: Nämä perustuvat yleensä pakettiautojen tekniikkaan. Kaupunkiliikenteen matalalattiaiaiset minibussit ovat kuitenkin jo aika kaukana pakettiautoista.

hkl_ecobus_kny572.jpg

MIDIBUSSI: Midi on minibussia suurempi ja raskaampi, mutta kuitenkin pienempi ja lyhyempi, kuin tavallinen kaksiakselinen auto. Midibusseja on nykyään käytössä aika vähän. Mini- ja midibussin raja on joskus hyvin tulkinnanvarainen.

Linja-autojen koko on aikojen kuluessa kasvanut. Monet 1950-luvun täyskokoiset bussit voitaisiin tänä päivänä luokitella midibusseiksi.

helb_918_raj_kny_1574.jpg

KAKSIAKSELINEN: Raskaan linja-auton perusyksikkö, maksimipituus yleensä 13 m.

helb_1403_kny_1528.JPG TELIBUSSI: Käytetään silloin, kun tarvitaan kaksiakselista suurempaa kuljetuskapasiteettia. Kolmiakselinen, pituus yleensä 14,5 m.

helb_2214_120413_edited-1.jpg

NIVELBUSSI: Kun telibussikaan ei riitä.

onnibus_xx_2919_edited-1.jpg

KAKSIKERROKSINEN KAUKOLIIKENNEBUSSI: Onnibussin pikavuorokonsepti

2000-luvulla esiteltiin vielä uusi tyyppi midin ja tavallisen täysikokoisen auton väliin; kevytrakennebussi. Suurin osa näistä oli tyyppiä VDL Citea LLE. Tämä bussimalli syrjäytti joksikin aikaa tavalliset raskaat kaksiakselibussit lähes kokonaan.

nof_860_2722.JPG

VDL Citea LLE kevytrakennebussi.

Korin varustelu

Linja-autot on perinteisesti jaettu käyttötarkoituksensa ja varustelunsa mukaan kolmeen ryhmään: kaupunkibussit (katurit), puolituristit ja täysturistit.

Katureissa on yleensä matalaselkänojaiset pelkistetyt istuimet, paljon ovia ja rekisteröityjä seisomapaikkoja. Penkit voivat olla yksinkertaiset, koska katureilla ei yleensä matkusteta kovin pitkiä matkoja. Erillisiä tavaratiloja ei ole. Oviaukkoja on yleensä kolme; etu- keski- ja takaovi. Moniovisuus nopeuttaa pysäkkiaikoja, kun bussiin voidaan ottaa uusia matkustajia samaan aikaan, kun toiset poistuvat. Nykyään katurit ovat aina matalalattiaisia, joko etumatalia tai kokomatalia. Niissä on myös ilmastointi.

Puolituristi on katurin ja täysturistin välimuoto. Puolituristi voi pelkistetyimmässä muodossaan olla kuin katuri, mutta korkeaselkäisillä selkänojilla varustettu. Se voi myös olla täysturistin kaltainen, mutta vaatimattomammin varustettu. Korkeaselkänojaisissa istuimissa ei välttämättä ole kallistusta. Entisinä aikoina, kun täysturistitkaan eivät olleet kovin hyvin varusteltuja, täys- ja puolituristin ainoa ero saattoi olla se, että puolituristiin kuului etuoven lisäksi takaovi, kun täysturistissa oli vain etuovi. Puolituristissa voi olla tavaratiloja ja jonkin verran rekisteröityjä seisomapaikkoja. Puolituristeja voidaan käyttää linjaliikenteessä esimerkiksi pitkillä esikaupunkilinjoilla. Se on myös hyvä kompromissi liikennöitsijälle, joka haluaa käyttää samaa bussia niin linjalla, kuin lyhyissä tilausajoissakin. Puolituristikin voi tänä päivänä olla etumatala.

Linja-autojen varustetaso on aikojen kuluessa noussut. Moni entisajan täysturisti voitaisiin tänä päivänä tulkita puolituristiksi. Varustetason nousu on vaikuttanut myös siten, ettei puolituristeja enää paljon näe. Monet autot, katureita lukuun ottamatta voidaan nykyään tulkita täysturisteiksi.

Täysturistit ovat runsaasti varusteltuja pitkän matkan autoja suurin tavaratiloin. Istuimet sijoitetaan väljästi ja niissä on selkänojasäätö ja käsinojat. WC on itsestään selvyys, kuten myös ilmastointi ja matkustajakohtaiset lukuvalot. Usein autoista löytyvät myös TV, kahvinkeitin ja mikrouuni. Joissakin täysturisteissa on teatterilattia, eli lattiataso nousee takaosaa kohti. Seisomapaikkoja ei ole.

Tässä siis karkea perinteinen kolmijako. Linja-autoja voidaan yksityiskohtaisemmin jaotella usealla eri tavalla. Katurit voidaan esimerkiksi jakaa keskusta-autoihin ja lähiliikennebusseihin / seutubusseihin. Täysturisteja voidaan varustaa erityisesti pikavuorotyyppiseen liikenteeseen tai tilausajoihin.

Esimerkiksi Ruotsissa käytetään viittä määritelmää: stadsbuss, förortsbuss, regionalbuss, landsbygdbuss ja turistbuss.

Britanniassa on yksinkertaisempi kolmijako: (city) bus, dual-purpose bus ja coach. Dual-purpose on yleensä katuri korkein selkänojin. Muunlainen puolituristi saatetaan niputtaa täysturistien kanssa coach-nimen alle.

HSL:n bussi

Helsingin seudulla ihmiset puhuvat yleensä HSL:n busseista. Tämä on hyvin ymmärrettävää, vaikka voidaan sanoa, ettei HSL:n busseja oikeasti ole olemassa. Se johtuu siitä, että linjoilla ajavat bussit ovat aina jonkin liikennöitsijän kalustoa. Bussiliikenteen kilpailutus nimittäin alkoi 1990-luvulla, ja nykyään liikennöinti on kilpailutettua. Siinä on kaksi osapuolta, tilaaja ja tuottajat. Tilaajaorganisaatio, joka Helsingin seudulla on HSL, suunnittelee keskitetysti koko joukkoliikenteen ja järjestää kilpailun. Tuottajat ovat bussiliikennöitsijöitä, jotka tekevät tarjouksen kilpailupakettien liikennöinnistä ja liikennöivät voittamiaan paketteja, yleensä seitsemän vuoden ajan. Suurimpia liikennöitsijöitä Helsingin seudulla ovat esimerkiksi Nobina, Koiviston Auto Helsinki ja Pohjolan Liikenne. Useita muitakin on. Ennen vanhaan jokaisella liikennöitsijällä oli oma värityksensä, mutta nykyään kaikki ajavat yhtenäisessä tilaajavärityksessä.

Liikennöitsijän nimi näkyy yleensä bussin sivulla katonrajassa auton etu- tai takaosassa. HSL:n sivuilta liikennöitsijän voi saada selville katsomalla kohtaa "Tulostettavat aikataulut". Siellä jokaisen linjan aikataulun alareunaan on merkitty liikennöitsijän nimi.

Useilla muillakin muillakin Suomen kaupunkiseuduilla liikenne on kilpailutettua ja bussit yhtenäisessä värityksessä. Tampereella ajetaan Nysse-liikennettä, Turussa nimi on Föli ja Lahdessa käytetään lyhennettä LSL (Lahden seudun liikenne). Kauko- ja maaseutuliikenteessä on myös käytössä toisenlaisia kilpailutusmalleja.

HKL:n bussit ja ratikat

Vanhemman ikäluokan edustajat saattavat edelleen Helsingissä puhua HKL:n busseista ja ratikoista. Tämä juontaa juurensa siitä, kun Helsingissä toimi kunnallinen Helsingin kaupungin liikennelaitos (HKL). Se liikennöi raitiovaunuja, metroa ja suurta osaa bussiliikenteestä. Kilpailutuksen kynnyksellä HKL:stä muodostettiin liikelaitos nimellä HKL Liikelaitos, ja sen linja-autoliikenne eriytettiin tytärliikelaitokseksi nimellä HKL-Bussiliikenne. Myöhemmin myös muut liikennöintimuodot nimettiin vastaavalla tavalla HKL-Raitioliikenteeksi ja HKL-Metroliikenteeksi.

Helsingin kaupunki omisti myös osakeyhtiömuotoisia bussiliikennöitsijöitä, ja näistä vuoden 2002 jälkeen oli jäljellä Suomen Turistiauto Oy. Vuoden 2005 alussa HKL-Bussiliikenne ja Suomen Turistiauto Oy yhdistettiin Helsingin Bussiliikenne Oy:ksi. Tästä alkaen ei HKL:llä siis enää ollut mitään tekemistä bussiliikenteen kanssa, se liikennöi vain raitiovaunuja ja metroa. Toki Helsingin Bussiliikenne Oy oli edelleen kaupungin omistuksessa. Jotkut puhuivat vieläkin yhtiön linja-autoista HKL:n busseina. Vuonna 2015 Helsingin Bussiliikenne Oy myytiin yksityiselle lahtelaistaustaiselle liikennöitsijälle Koiviston Auto Oy:lle. Helsingin Bussiliikenne Oy jatkoi toimintaansa edelleen entisellä nimellään, kunnes nimi vaihdettiin vuonna 2023 nykyiseen muotoonsa Koiviston Auto Helsinki Oy.

HKL jäi siis raitiovaunu- ja metroliikennöitsijäksi. Liikennelaitos kuitenkin yhtiöitettiin vuonna 2022, ja osakeyhtiön nimeksi otettiin Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy, josta arkikielessä käytetään lyhennettyä muotoa Kaupunkiliikenne (KLOY). Metroa liikennöidään toistaiseksi vielä HKL-nimellä, mutta metrojunienkin kyljissä ovat Kaupunkiliikenteen tunnukset.

Lähibussit

Pääkaupunkiseudulla aloitettiin palvelulinjaliikenne pikkubusseilla 1990-luvun puolivälissä. Vuoden 2009 alussa Helsingin palvelubussit nimettiin uudelleen Jouko kaupunginosalinjoiksi. Espoossa, Kauniaisissa ja Vantaalla jatkoivat palvelulinjat. Jouko-brändiä käytettiin vain viiden vuoden ajan. Vuoden 2014 alusta reitit nimettiin jälleen uudestaan, nyt Lähibusseiksi. Asteittain myös Espoon, Kauniaisen ja Vantaan palvelulinjat muutettiin yhteiselle nimelle. Lähibusseissa käytetään samaa tariffia kuin muussakin joukkoliikenteessä, ja ne ovat avoimia kaikille. Reitit vain ovat hiukan erilaisia. Joissain tapauksissa Lähibussi on kuitenkin vähintään yhtä hyvä vaihtoehto joukkoliikennematkalle, kuin iso bussikin. Tämä ei kuitenkaan tunnu olevan kovin hyvin matkustajien tiedossa.

tk_821_093224_edited-1.jpg

HSL-Lähibussi

Vastaavanlaista liikennettä on muuallakin Suomessa, niin kaupungeissa kuin maaseuduillakin. Usein palvelulla on myös jokin naseva nimi. Suurelta osin puhutaan edelleen palveluliikenteestä. Joskus näyttää siltä, että mini- tai pikkubussin synonyyminä käytetään sanaa palvelubussi.

Linja-automerkit

Ennen sähköbussien tuloa Suomen bussikanta koostui pääasiassa Volvoista ja Scanioista. Aikaisemmin teillämme liikkui myös kotimaassa valmistettuja Sisuja ja Vanajia. Vanaja liitettiin Sisuun 1960-luvun lopulla, ja Sisu lopetti bussituotannon 1980-luvulla. 2000-luvulla uusina merkkeinä nähtiin Iveco ja VDL. 

Sähköbussien tulo mullisti Suomen kaupunkibussimarkkinat täysin. Jos joku olisi vaikkapa 1990-luvulla sanonut, että joskus Suomen bussimarkkinoiden ykkösiä ovat kiinalaismerkit, ei häntä olisi kukaan uskonut. Mutta niin vain on käynyt, että sähköbussien myötä Suomen bussimyyntitilaston ykköspaikalla ovat vuorotelleet kiinalaiset Yutong ja BYD. Myös Volvo on saanut sähköbussinsa markkinoille, Scania sen sijaan ei ole päässyt kilpailuun mukaan.

Linja-autojen myyntitilastoihin liittyy kuitenkin eräs sekavuus. Pienkaluston myydyimmät nimet ovat nimittäin aivan eri merkkejä, kuin raskaassa kalustossa. Pienkaluston ylivoimainen valtamerkki on Mercedes-Benz. Kaikkien linja-autoiksi rekisteröityjen ajoneuvojen listassa on siis aina kärjessä Mercedes-Benz, vaikka isoja busseja seuratessa Mersua näkee harvoin.

Linja-autojen myyntitilastoja arvioitaessa on siis tiedostettava, käsitteleekö lista kaikkien kokoluokkien myyntiä tai vain raskasta kalustoa. Listasta riippuen ykköspaikalla on aivan eri nimiä.