Minusta ja harrastuksesta

Olen helsinkiläinen joukkoliikenneharrastaja. Linja-autot ovat intohimoni, mutta en halveksi raideliikennettäkään. Ajoin 30 vuotta bussia. Ensin HKL:llä ja sen seuraajilla HKL-Bussiliikenteellä ja Helsingin Bussiliikenne Oy:llä. Sitten vielä Taksikuljetuksella. Nyt olen eläkkeellä.

Jo kymmenvuotiaana kehitimme kaverini kanssa mielikuvituskaupungin nykyisen Itäkeskuksen metroaseman kohdalla olleeseen metsikköön. Suunnittelimme kaupunkiin bussireitit ja aikataulut. Olimme liikennöitsijöitä, ja juoksimme tuntikausia metsässä ajaen aikataulunmukaista linjaliikennettä. Aina kohdatessamme morjestimme, kuten oikeatkin bussinkuljettajat.

Koululaisena seurasin tiiviisti HKL:n ja Oy Liikenne Ab:n busseja Puotinharjussa. Muutettuamme Espooseen aloin kiinnostua koko pääkaupunkiseudun bussikalustosta ja kaupunkijoukkoliikenteestä ylipäätään.

Minua harmittaa mustavalkoisuus joukkoliikenneharrastuksessa. Ollaan bussi- tai raideliikenneharrastajia, vähätellään ja nokitellaan vastapuolta. Kukaan ei tietenkään voi pakottaa linja-autoharrastajaa tykkäämään raitiovaunuista tai päinvastoin. Voimme kuitenkin ymmärtää ja kunnioittaa toisten mielenkiintoja. Bussi- ja raideliikennettä ei tarvitse asettaa vastakkain. Molempia tarvitaan.

Ehdottomuus ei ole koskaan hyväksi. Ei joukkoliikenneharrastuksessakaan.

Enemmän keskinäistä ymmärtämystä, vähemmän mustavalkoisuutta.

Nykyään asun taas Itä-Helsingissä, ja alueesta on tullut minulle tärkeä. Minua harmittaa Itä-Helsingin negatiivinen käsittely mediassa. Aluehan on valtava. Sieltä löytyy rikkautta ja köyhyyttä, niin kerrostalo- kuin pientaloalueitakin, teollisuutta, luontoa, merta jne. Kaikkea monipuolisesti. Mediassa aluetta kuitenkin käsitellään ikään kuin se olisi yksi yhdenlainen ongelmalähiö. En tunnista sellaista Itä-Helsinkiä, josta lehdestä luen.