Routemaster-lontoonbussin historiaa

Routemaster on tunnetuin Lontoon lukuisista kaksikerrosbussityypeistä. Se valittiin vuonna 2006 brittiläisten ikonien top-10-listalle.

Routemasteria valmistettiin vuosina 1954 - 1968 kaikkiaan 2760 kappaletta. Viimeiset poistettiin Lontoon päivittäisestä linjaliikenteestä joulukuussa 2005. Lontoossa liikennöidään edelleen turistinähtävyytenä yhtä perinnelinjaa näillä busseilla. Suomessa on ainakin kolme Routemasteria.

image0-9_edited-1.jpg

Lontoota varten valmistettiin ennen aivan omia bussityyppejään, joita ei yleensä käytetty muualla Britanniassa. Kaksikerrosbusseilla kyllä ajettiin kaikkialla maassa, mutta Lontoon mallit poikkesivat muualla käytetyistä busseista.

Alkuhistoriaa

Lontoon liikennelaitos, London Transport* (LT), antoi bussityypeilleen kirjainkoodin. Routemasteria edeltävää merkittävää kaksikerrostyyppiä kuvattiin kirjaimilla RT. Tämän mallin ensimmäiset autot otettiin käyttöön vuonna 1938. Sota-aika katkaisi toimitukset, mutta 1940-luvun lopulla jatkettiin, ja RT-tyyppiä valmistettiin vuoteen 1954 saakka. (Viimeiset poistettiin linjaliikenteestä vuonna 1979). RT:tä pidettiin aikanaan Lontoon merkittävimpänä bussimallina.

* liikenteen tilaajaorganisaatiosta käytetty myöhemmin myös nimiä London Regional Transport (LRT), Transport for London (TfL) ja bussioperaattorista ennen yksityistämistä London Buses Ltd. (LBL).

Lontoossa oli myös merkittävä 68:n reitin johdinautolinjasto, jota hoidettiin 1811:lla kaksikerros-teli-johdinautolla. 1940-luvun lopulla päätettiin, että johdinautot korvataan asteittain dieselbusseilla. Tätä varten alettiin kehittää uutta kaksikerrostyyppiä, joka johdinautojen lisäksi korvaisi aikanaan myös RT-busseja. Uuden mallin suunnittelun sai tehtäväkseen liikennelaitoksen hovihankkija AEC (Associated Equipment Company). Korinvalmistajaksi valikoitui Park Royal.

AEC antoi uudelle bussimallilleen nimen Routemaster, ja liikennelaitos tyyppikoodin RM (myöhemmin myös käyttöön RML, RMC, RCL, RMA ja RMF). Prototyyppejä valmistettiin neljä kappaletta vuosina 1954 - 1957. Yksi näistä oli Lontoon maaseutumaisille reuna-alueille (London Country) tarkoitettu versio, joka maalattiin vihreäksi.

Ensimmäisenä linjaliikenteeseen otettiin RM1 helmikuussa 1956. Sarjatuotanto alkoi vuonna 1958 RM5:stä. Vuodesta 1961 alkaen käyttöön saatiin myös hiukan pidennetty Routemaster tyyppitunnuksella RML (L=lengthened). (Jo prototyypeissä oli yksi RML, mutta tämä koodi viittasi silloin Leyland-moottorilla varustettuun Routemasteriin. Sarjatuotantovaiheessa ei Leyland-koneisia eroteltu erillisellä tyyppitunnuksella).

Teknisiä tietoja

Alustatyyppi: Kaksiakselinen bulldog, "lovinokkainen"

Alusta: AEC Routemaster

Kori: Park Royal

Moottori: AEC AV 590 9,6 litr. Joissain autoissa Leyland O.600 9,8 litr.

Vaihteisto: AEC 4-portainen automaatti / puoliautomaatti. Vaihdevalitsin ohjauspylväässä vasemmalla.

Ovet: Avoin leveä oviaukko takana

Istumapaikat: Alekerrassa 28, yläkerrassa 36. RML-versiossa 32 ja 40.

Linjakilvet: Veivattavat nauhakilvet, musta tausta, valkoinen teksti. Edessä kolmiosainen kilpikokonaisuus, numerokilpi (yksinauhainen), matala määränpääkilpi sekä suurehko "via"-paikkojen kilpi. Lisäksi edessä "loviosan" yläreunassa erillinen yksinauhainen numerokilpi. Sivulla takaoven yläpuolella suuri yksinauhainen kilpi, jossa linjanumero ja välipaikkoja, mutta ei määränpäätä. Takana numerokilpi ja matala määränpääkilpi.

Käyttöönotto

Sarjatuotanto ja varsinainen käyttöönotto aloitettiin siis vuonna 1958. Bussit sijoitettiin pääsääntöisesti korvaamaan lopetettavia johdinautolinjoja. Johdinautoliikenne päättyi lopullisesti toukokuussa 1962. Silloin Routemaster-busseja oli toimitettu runsaat 1200.

Takatuupparit tulevat, Routemasteritko ennenaikaiseen poistoon?

Johdinautojen poistuttua toimitukset jatkuivat edelleen. Muualla maailmassa siirryttiin enenevässä määrin kuljettajarahastukseen, ja tämä idea saavutti myös Lontoon. Liikennelaitos suunnitteli hankkivansa moderneja takamoottorisia etu- ja keskiovilla varustettuja kuljettajarahastusautoja. London Transportin johdossa alettiin Routemaster-tyyppisiä busseja pitää vanhanaikaisina. Ensimmäiset takatuupparit saatiin liikenteeseen vuonna 1965, ja Routemasterin tulevaisuus näytti synkältä. RT-tyyppiä pidettiin edelleen legendaarisena perinteisenä bussityyppinä, eikä RM varmaankaan pääsisi lähellekään RT:n arvostusta.

Routemastereita valmistettiin vielä vuoteen 1968 saakka. Sen jälkeen hankinnat suunnattiin DM / DMS-tyypin takatuuppareihin, joita saatettiin tarpeen vaatiessa käyttää myös rahastajan kanssa.

Kunnianpalautus

Uudet kuljettajarahastusautot eivät lunastaneetkaan niihin kohdistettuja odotuksia. Brittiläisvalmisteiset bussit olivat erittäin epäluotettavia, ja matkustajat pitivät paljon enemmän perinteisistä rahastajabusseista. RT-mallien lukumäärä oli 1970-luvun alkupuolella vähentynyt melko pieneksi, ja uusimmatkin tämän tyypiin autot olivat jo parikymmenvuotiaita. Liikennelaitoksen johto tajusi, että Routemasterit ovatkin kullanarvoisia, ja niistä on pidettävä kiinni kynsin hampain. Myös Lontoossa vierailevat turistitkin halusivat matkustaa nimenomaan perinteisellä lontoonbussilla. Routemastereiden valmistus oli lopetettu jo aikoja sitten, eikä AEC:llä ollut enää minkäänlaista kiinnostusta alkaa valmistaa uudestaan tällaista vanhanaikaista bussia, jonka peruskonsepti oli jostain sotaa edeltävältä ajalta.

Olemassa olevista Routemastereista oli siis pidettävä erittäin hyvää huolta.

Peruskorjauksia

Routemastereita peruskorjattiin hyvin perusteellisesti ja moneen kertaan. Vähän lentokoneiden tapaan autot purettiin ja koottiin lähes kokonaan uudestaan. Peruskorjauksessa alusta ja kori irrotettiin toisistaan ja kunnostettiin erikseen. Korin uusiminen tapahtui nopeammin kuin alustan. Niinpä korjauksia nopeutettiin siten, että uusittu kori ei palannutkaan alkuperäisen alustansa päälle, vaan sijoitettiin jonkin toisen, juuri korjauksesta valmistuneen alustan yhteyteen. Olisi ollut mielenkiintoista tietää, kummalla kylkinumerolla uusittu bussi jatkoi töitään. Oliko määräävänä tekijänä alusta vai kori? Tämä ei ole selvinnyt.

Vaihteisto

Routemastereissa (RM / RML) käytettiin vaihteistoa, jossa kuljettaja päätti ajaako automaatilla vai vaihtaako vaihteita käsin. Vaihteisto oli neliportainen. Automaatilla ajaessa vaihdevalitsin sijoitettiin liikkeellelähdettäessä "nelospykälään". Näin vaihteisto vaihtoi välitykseltä toiselle automaattisesti. Halutessaan kuljettaja saattoi kuitenkin laittaa valitsimen ykköselle tai kakkoselle, lähteä liikkeelle ja vaihtaa vaihteita käsin. Valittu välitys kytkeytyi päälle välittömästi. (Tämä poikkesi RT-bussien voimansiirrosta, jossa käytettiin esivalintaista puoliautomaattia. Siinä kuljettaja siirsi valitsimen etukäteen seuraavalle vaihteelle, mutta vaihde kytkeytyi vasta kuljettajan painaessa jalallaan lattialle sijoitettua painiketta).

Moottorit vaihtoon

Vuonna 1988 ensimmäiset sarjatuotanto-Routemasterit täyttivät 30 vuotta. Suomessa tämä tarkoittaisi jo museoautoikää. Lontoossa kuitenkin näillä busseilla ajettiin täyttä päätä jokapäiväisessä liikenteessä. Lontoon bussiliikenne yksityistettiin ja kilpailutettiin. Useiden keskustalinjojen sopimuksissa edellytettiin Routemastereiden käyttöä. Bussien moottorit alkoivat kuitenkin vedellä viimeisiään kunnostuksista huolimatta, ja varaosien saanti alkoi vaikeutua. Olihan bussien valmistaja AEC:kin lopettanut toimintansa jo vuonna 1979. Nyt aloitettiin mittava moottorien uusiminen. AEC- ja Leyland-koneiden tilalle alettiin sijoittaa Cumminsin, DAFin, Ivecon ja Scanian voimanlähteitä. Näin saatiin autojen käyttöikää jatkettua ainakin kymmenellä vuodella. Vaihteistojakin uusittiin, ja Routemasteriin saatettiin sijoittaa vaikkapa Allisonin automaattilaatikko.

Lähtölaskenta alkaa

Routemastereista tuli olennainen osa Lontoon katukuvaa. Ne ohittivat arvostuksessa legendaariset RT-bussit, ja 1990-luvun lopulla vanhimmat autot saavuttivat jo 40 vuoden iän. Ajat kuitenkin muuttuvat, ja kehitys kehittyy. Ovellisia takamoottoriautoja oli hankittu jo yli 30 vuoden ajan. Esteettömyys, vähäpäästöisyys jne. olivat entistä tärkeämpiä asioita. Turvallisuusvaatimuksetkin tiukentuivat, eikä nykyaikaiseen liikenteeseen sopinut se, että matkustajat hyppivät missä tahansa bussiin ja bussista pois avoimesta oviaukosta. Uudet sukupolvet alkoivat vaikuttaa yhteiskunnan päättäjinä, bussiyhtiöiden johtajina ja kuljettajina. Kaikki kyllä tunnustivat Routemastereiden historilallisen arvon, mutta moderniksi joukkoliikennevälineeksi siitä ei enää ollut. Miksi pitäisi 2000-luvun kynnyksellä ajaa 1950 - 60-luvun busseilla?

Routemastereiden oli väistyttävä. Joitakin autoja poistettiin jo vuodesta 1982 alkaen, mutta varsinainen lähtölaskenta alkoi jo 1990-luvulla. Viimeisetkin Routemasterit poistettiin päivittäisliikenteestä 9.12.2005.

Vuoden 2005 jälkeen

Lontoo ei halunnut kokonaan luopua legendaarisista busseistaan. Päivittäisliikenteen jälkeen kaupunkiin perustettiin kaksi perinnelinjaa, joita ajettiin jäljellä olevilla Routemastereilla. Heinäkuussa 2014 linjojen määrä supistui yhteen. Vuonna 2006 laadittiin "TOP 10 British icons"-lista, ja Routemaster-bussi valittiin tähän joukkoon.

Erilaisia versioita

Valtaosa Routemastereista, runsaat 2500 bussia, tehtiin Lontoon kaupunkiliikenteeseen RM- ja RML-tyyppeinä. Lontoon ympäristön maaseutuliikenteeseen valmistettiin runsaat 100 vihreäksi maalattua RMC- ja RCL-tyyppiä. Joitakin "country-Routemastereita" muutettiin myöhemmin kaupunkibusseiksi ja maalattiin punaisiksi.

Lontoon keskustan ja Heathrown lentoaseman liikenteeseen valmistettiin 65 BEA (British-European Airways)- Routemasteria. Lentoasemakäytön jälkeen ne siirrettiin liikennelaitokselle ja nimettiin RMA-tyypiksi. Niitä käytettiin henkilökuntakuljetuksissa ja koulutusautoina.

Routemasterista tehtiin myös kaupunkiliikennettä varten versio, jossa on suljettavat etuovet. Tämä malli sai tyyppitunnuksen RMF (=front-door Routemaster). Tämä vaihtoehto tehtiin sitä sillmälläpitäen, että bussia olisi saatu myytyä myös Lontoon ulkopuolelle. Koillis-Englannissa toiminut Northern General-yhtiö oli kuitenkin ainoa Lontoon ulkopuolinen liikennöitsijä, joka hankki Routemasteria (50 kpl).

RMC- ja RCL-autoissa avoin oviaukko korvattiin suljettavilla ovilla. Busseissa käytettiin periaatteessa samaa vaihteistoa, kuin RM / RML-busseissa, mutta harvemmalla perävälityksellä ja ilman automaattiajomahdollisuutta. Vaihteisto oli siis neliportainen puoliautomaatti. Maaseutuversioiden varustukseen kuuluivat myös mm. suurempi polttoainetankki, kaksoisvalonheittimet, mukavammat istuimet ja matkatavarahyllyt.

BEA / RMA-tyyppiin pätivät lähes kaikki samat edellä kuvatut asiat. Moottorina näissä käytettiin kuitenkin suurempaa 11,3-litraista AEC AV 690-konetta, ja kaksoisovi sijoitettiin eteen.

Northern Generalin busseissa käytettiin Leylandin moottoria. Vaihteistona puoliautomaatti ja bussiin kulku tapahtui siis etuovesta.

Routemasterit Suomessa

Suomessa Routemastereiden aktiivisin käyttäjä oli Londonbus Transport Espoossa. Nykyään yhtiöllä on enää yksi Routemaster; London Transportin RM626. Aikaisemmin heillä oli myös Northern Generalin yksi auto (joka ei siis varsinaisesti ole aito lontoonbussi). Se on nykyään Suomen moottoripyörämuseolla Lahdessa. Sillä ajetaan kiertoajeluja. Savonlinja-yhtiöllä on ollut, aikaisemmin Itä-Hämeen Liikenteen omistama RM421. Se on nyt myynnissä. Suomessa on myös lentokenttäbussi RMA10. Se on yksityisomistuksessa Lapinlahdella.

Näiden lisäksi Suomesta löytyy kaksi Lontoon RT-tyyppiä, sekä muitakin vanhoja brittiläisiä kaksikerrosbusseja. Näitäkin kutsutaan usein lontoonbusseiksi, vaikka osa niistä ei ole Lontoota nähnytkään, eivätkä ne ole AEC Routemastereita.