Nobinan tarina           

logo.jpg 

(Päivitetty 20.9.2023)                                                           

Tässä kertomuksessa kuljetaan 1920-luvun Espoosta ja Malmilta Paikallislinjojen, Espoon Auton, Åke Wickströmin, Stagecoachin ja Concordian kautta Nobinaan. Tarinaan liittyy tavalla tai toisella yli 30 liikennöitsijänimeä.

Nobinan Suomen kehitystarinan pääosan esittäjiä ovat Espoon Auto, Paikallislinjat, Åke Wickström ja Juhanilan Linja. Myöhemmin mukaan liittyvät vielä esimerkiksi Vanhankylän Linja sekä Auto-Arvela. Ne ovat kaikki tässä vaiheessa erillisiä liikennöitsijöitä, joilla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Niiden kohtalot kuitenkin nivoutuvat yhteen myöhemmin.

Nobinan tarkempi värityshistoria täällä

1925: Espoon Auton esihistoriaa

Porvoolainen Erik Wickström aloitti linja-autoliikenteen Helsingin ja Espoon välillä vuonna 1925. Hänen ensimmäinen linjansa kulki Helsingin keskustasta Pitäjänmäen, Leppävaaran, Viherlaakson ja Bembölen kautta Morbyhyn (Muurala). Sen jälkeen hän perusti useita muita reittejä, ja 1930-luvun lopulla hän oli jo merkittävä liikennöitsijä. Bussit olivat väriltään harmaa - vihreitä.

Talvisota katkaisi liikenteen suurelta osalta, mutta välirauhan aikana taas jatkettiin. Vuonna 1940 perustettiin osakeyhtiö Espoon Liikenne Oy - Esbo Trafik Ab. Erik Wickström kuitenkin kuoli vuonna 1942. Hänen isänsä Fredrik oli vielä elossa, ja yhtiö siirtyi hänelle noin viideksi vuodeksi. Fredrik kuoli vuonna 1947, ja yhtiötä luotsasi Lennart Olin. Mukana toimi jo myös Erikin veljenpoika Åke Wickström. Hänestä tuli yhtiön osakas. Jatkosodan aikana yhtiön toiminta oli kuitenkin hyvin pienimuotoista.

Sodan jälkeen ajot lähtivät verkkaisesti käyntiin. Vuonna 1950 Åke Wickströmistä tuli yhtiön toimitusjohtaja. Silloin otettiin osittain käyttöön myös täysin uusi väritys, sininen vaaleankeltaisin raidoin. Vanhaakin väritystä kuitenkin vielä maalattiin joihinkin autoihin. Espoon Liikenne Oy tuli tiensä päähän vuoden 1953 lopussa, ja yhtiö jaettiin kahtia.

1954: Espoon Auton historia alkaa

Toinen puoli Espoon Liikenne Oy:stä myytiin porvoolaisille Norrgårdin liikennöitsijäveljeksille. He perustivat Espoon liikennöintiä varten uuden yhtiön Espoon Auto Oy - Esbo Bil Ab. Norrgårdin bussit olivat vaaleanvihreitä tummanvihreällä ja punaisella raidalla. Tämä sama väritys otettiin käyttöön myös Espoon Autolla.

Espoon Auto Oy aloitti siis toimintansa vuonna 1954. Jo kahden vuoden kuluttua osake-enemmistö siirtyi Kauko Sällälälle. Hänen luotsauksessaan yhtiö kehittyi ja kasvoi vuoteen 1980 asti.

esa_6_kny_500_x_341.jpg
Espoon Auton norrgårdinvihreä väritys. Turistiversiossa tummanvihreää käytettiin enemmän. Auto nro 6, Volvo B57 / Wiima M-68 vakio vm -74.

1954: Åke Wickström-historia alkaa

Toinen puolikas Espoon Liikenne Oy:stä meni Åke Wickströmille, joka perusti omaa nimeään kantavan linja-autoyrityksen. Sininen väritys periytyi Espoon Liikenteeltä. Liikennöinti jatkui vuodenvaihteeseen 1978/79.

awi_16_kny_500_x_375.jpg
Åke Wickström 16, Scania-Vabis B75 / Kutter 5 vuodelta 1963.

1935: Paikallislinjat Oy:n esihistoriaa (Malmin Linja-auto Oy ja Helsinki-Maaseutu-Liikenne Oy)

1920-luvulla moni yrittäjä kokeili siipiään linja-autoliikennöitsijänä. Liikennöintiä ei alkuaikoina erityisemmin säädelty viranomaisten toimesta, ja niinpä tilanne muodostui monilla paikkakunnilla hyvin sekavaksi Epätervettä kilpailua esiintyi runsaasti. Erityisen sekava tilanne vallitsi Helsingin maalaiskunnassa Malmin seudulla. Tilanne kaipasi järkiperäistämistä, ja vihdoin vuonna 1935 perustettiin yhteistyöyritys Malmin Linja-auto Oy. Yhtiö koostui useista erillisistä liikennöitsijöistä, jotka kuitenkin keskenään sopivat kuka ajaa mitäkin vuoroja ja millä reitillä. Bussit päätettiin maalata yhtenäisellä värityksellä, ruskea punaisin raidoin. Ruskean sävyä ei kuitenkaan sen tarkemmin määritelty, joten eri osakkaiden autot saattoivat poiketa hyvinkin paljon toisistaan.

Sota-aika merkitsi kaikille liikennöitsijöille suuria vaikeuksia, eikä tilanne helpottunut vielä sodan päättymisen jälkeenkään. Osa kuljettajista ja busseista ei palannut sotaretkeltä, ja ne bussit jotka palautettiin olivat heikossa kunnossa. Tilanne kuitenkin vaihteli hiukan liikennöitsijöiden välillä, ja niinpä paremmin selvinneitä liikennöitsijöitä määrättiin ajamaan toisten yhtiöiden reittejä. Vuonna 1945 Malmin Linja-auto Oy määrättiin hoitamaan lännen suunnan linjoja Espoon Laaksolahteen, Vanhaankylään sekä Helsingin maalaiskunnan Friherrsiin. Tämä liikennekenttä oli täysin sivussa Malmin Linja-auton omasta liikennöintialueesta Malmin - Tikkurilan suunnalla.

Malmin Linja-auto Oy:ssä päätettiin ottaa käyttöön uusi nimi, liikennettähän oli nyt muuallakin kuin vain Malmin ympäristöön. Uudeksi nimeksi valittiin vuonna 1948 Helsinki-Maaseutu-Liikenne Oy (HML). Vuonna 1951 lännen linjoja tuli vielä lisää, kun liikennöitsijä Hans Eklundh lopetti, ja hänen Hankalahden, Koivulan ja Siikajärven reittinsä siirrettiin HML:n liikennöitäväksi.

Vuonna 1952 HML alkoi kauppaamaan lännen suunnan linjojaan. Ensimmäisenä saatiin myytyä Hki - Friherrs-reitti. Sitä alkoivat ajamaan Oiva Laurila ja Väinö Kivikoski. Seuraavan vuoden alussa Koivulan linja annettiin Nils Åbergille. Myöhemmin samana vuonna Hankalahteen alkoi ajaa Unto Aulanne ja Hki - Hämeenkylä - Laaksolahti-reitillä Gunnar Vakkila. Vanhankylän linja siirrettiin Clas ja Rainer Westerlundille. Tarkoitus oli, että linjojen liikennöitsijöistä tulee HML:n osakkaita. Tätä kuitenkin vastustettiin, ja siksi Espoon suunnan liikennettä varten perustettiin tytäryhtiö Helsingin Paikallislinjat Oy.

Vuosi 1954 jatkui edelleen vaiherikkaana. Oiva Laurila ja Nils Åberg halusivat hankkia Matkustajain Auto Oy:n kauppaaman Hki - Tuomarila-linjan. Väinö Kivikoski puolestaan halusi lopettaa koko linja-autoliikennöinnin. He kaikki jättivät Helsingin Paikallislinjat Oy:n, ja näin Friherrsin reitti oli jälleen vailla isäntää. Tilalle astuivat liikennöitsijät Nils Fallström ja Johan Nyström. Heistä tuli myös yhtiön osakkaita. Vuodenvaihteessa 1954/55 myös Helsinki-Hämeenkylä-Laaksolahti-linjan liikennöitsijä vaihtui. Gunnar Vakkilan tilalle ja yhtiön osakkaaksi liittyi Eino Helminen. Hankalahdenkin reitin liikennöitsijä vaihtui. Unto Aulanteen korvasi Uuno Suominen. 

Clas ja Rainer Westerlund ajoivat siis Helsinki - Vanhakylä-reitillä. Heidän osakkuudestaan Helsingin Paikallislinjat Oy:ssä ei ole varmuutta. Joka tapauksessa viimeistään vuonna 1956 heistä tuli itsenäisiä liikennöitsijöitä, kun he perustivat osakeyhtiön Vanhankylän Linja Oy. Vuonna 1958 Johan Nyströmin tilalle Friherrsin reitillä vaihtui Harri Nemlander. Samana vuonna Nemlander, Fallström ja Helminen saivat omat liikenneluvat. Eino Helminen jatkoi liikennöintiään omissa nimissään vuoteen 1966, jolloin hän perusti osakeyhtiön Helmisen Linja Oy. Vuoden 1958 tapahtumiin kuului myös Hankalahden linjan liikennöitsjän vaihtuminen jälleen. Uuno Suominen lopetti, ja hänet korvasi Nils Åberg. Näin tämä reitti ei enää ollut Helsingin Paikallislinjat Oy:n nimissä.

Edellä kerrottujen muutosten jälkeen Helsingin Paikallislinjat Oy:n pääosakkaana oli enää Henrik Weckström, ja yhtiö ajoi kolmea linjaa: Helsinki - Viherlaakso - Laaksolahti, Helsinki - Kolmperä - Siikajärvi sekä Helsinki - Brobacka - Siikajärvi.

1962: Paikallislinjat Oy:n historia alkaa

Vuonna 1962 Helsinki-Maaseutu-Liikenne Oy:n johto halusi ostaa kilpailijansa Oy Liikenne Ab:n. Rahoittaakseen kauppaa päätettiin Helsingin Paikallislinjat Oy myydä. Yhtiön osti Saaren Auto Oy:n omistaja Erkki Immonen.

Erkki Immonen aloitti liikennöitsijäuransa vuonna 1954 ostamalla Oskari Saarelta Saaren Auto Oy:n. Yhtiön autot olivat väriltään kermankeltaisia. Immonen lisäsi tähän väritykseen viininpunaiset raidat. Vuonna 1962 hän osti myös Helsingin Paikallislinjat Oy:n. Hän lyhensi yhtiön nimen muotoon Paikallislinjat Oy. Ostetun yhtiön uudet bussit maalattiin Saaren Auton väreillä eli kermanväri viininpunaisin raidoin. Immonen jatkoi kahden yhtiön isäntänä vuoteen 1965. Silloin hän päätti myydä Saaren Auto Oy:n pois. Näin hänellä oli omistuksessaan vain Paikallislinjat Oy. Tämä tilanne jatkui vuoteen 1978.

vvi2_pal_2_kny_0331_600_x_399.jpg
Immosen väritys. Tässä vuoden 1978-versio, jota käytettiin myös vuonna 1984. Auto nro 2, Volvo B10M / Wiima M303, vm. -84.

1961: Juhanilan Linja Oy:n historia alkaa

Helsinki - Kockby-linjalla ehti ajaa useita liikennöitsijöitä. Vuonna 1961 reitin sen hetkiset ajajat Simo Mattila ja Reino Pinnioja myivät linjan Kauko Tyllilälle. Hän perusti osakeyhtiön Juhanilan Linja Oy. Tyllilä maalasi bussinsa harmaiksi sinisin raidoin. Hän jatkoi liikennöitsijänä vuoteen 1978 saakka.

jul_22_v1978_600_x_401.jpg
Juhanilan Linja Oy:n nivelbussi nro 22, Volvo B58 / Wiima m HKL vm. -74.

Muita tarinaan liittyviä Espoon liikennöitsijöitä

Jo vuonna 1928 perustettiin yritys, josta tuli Someron Linja Oy. Yhtiö ei kuitenkaan ollut mukana pääkaupunkiseudun paikallisliikenteessä ennen vuotta 1965.

Arne Sacklen aloitti liikennöintinsä jo vuonna 1933. Kaksi vuotta myöhemmin hän perusti Matkustajain Auto Oy:n. Sacklen ajoi useita reittejä Etelä-Espoossa.

Vanhaankylään ja sen ympäristöön ajoi jo tarinassa aiemminkin mainittu vuonna 1956 perustettu Vanhankylän Linja Oy.

Vuonna 1958 sai Helsinki - Westend-reitti uuden liikennöitsijän, kun linjan otti haltuunsa Veikko Tehiranta. Hän perusti osakeyhtiö Westendin Linja Oy:n virallisesti vuonna 1961, mutta nimi oli käytössä ilmeisesti jo alusta alkaen.

Nokkalaan ja Vapaaniemeen ajoi Veikko Myllypakka. Hän perusti Linjamatka Oy:n vuonna 1962. Jo seuraavana vuonna hän myi yrityksensä Allan Silvánille.

Tarinassa mukana olevat liikennöitsijät vuonna 1963

Liikennöitsijä (omistaja)

Espoon Auto Oy - Esbo Bil Ab (Kauko Sällälä)
Paikallislinjat Oy (Erkki Immonen)
Åke Wickström
Juhanilan Linja Oy (Kauko Tyllilä)
Westendin Linja Oy (Veikko Tehiranta)
Vanhankylän Linja Oy (Clas ja Rainer Westerlund)
Linjamatka Oy (Allan Silvan)
Matkustajain Auto Oy (Arne Sacklen)
Someron Linja Oy (ei vielä Espoon liikenteessä)

Näillä liikennöitsijöillä ei siis ollut mitään tekemistä toistensa kanssa. Kaikki olivat itsenäisiä toimijoita.

Lopettavia liikennöitsijöitä

Arne Sacklen halusi lopettaa liikennöintinsä vuonna 1965, ja hänen linjansa siirtyivät Someron Linja Oy:lle. Tämä yhtiö perusti Espoon reittejä varten tytäryhtiön Auto-Arvela Oy vuonna 1975.

Clas ja Rainer Westerlund myivät Vanhankylän Linja Oy:n Veikko Tehirannalle vuonna 1975.

Paikallislinjat Oy:n omistajana toimi siis Erkki Immonen. Espoon Auto Oy:tä luotsasi Kauko Sällälä ja Juhanilan Linja Oy:tä Kauko Tyllilä. Lisäksi oli vielä Åke Wickström. Vuonna 1978 kolme näistä neljästä halusi lopettaa liikennöinnin. Ensimmäisenä ehti Kauko Tyllilä. Hän myi Juhanilan Linja Oy:n marraskuun alussa veljentyttärensä miehelle Tarmo Laineelle. Toisena uutena omistajana oli myös veljentytär Tarja Laine (os. Tyllilä).

Heti perään tehtiin kaupat myös Paikallislinjat Oy:stä. Sen osti Espoon kaupunki. Välittömästi tämän jälkeen myös Åke Wickström lopetti liikennöinnin. Hän myi yrityksensä niin ikään Espoon kaupungille tammikuussa 1979. Wickströmin toiminta liitettiin saman tien Paikallislinjoihin. Immosen väristen bussien joukossa näkyi nyt siis myös sinisiä linja-autoja.

Kauko Sälläläkin päätti lopettaa. Hän myi Espoon Auto Oy:n Tarmo Laineelle vuodenvaihteessa 1979/80. Laine omisti nyt siis sekä Espoon Auton että Juhanilan Linjan.

Samana vuonna myös Allan Silván päätti myydä Linjamatkan Veikko Tehirannalle.

Tilanne vuonna 1980

Espoon Auto Oy - Esbo Bil Ab + Juhanilan Linja Oy (Tarmo ja Tarja Laine)
Paikallislinjat Oy (Espoon kaupunki)
Westendin Linja Oy + Vanhankylän Linja Oy (Veikko Tehiranta)
Linjamatka Oy (Allan Silván)
Auto-Arvela Oy (Someron Linja Oy / Koski)

Allan Silván myi Linjamatkan Tehirannalle vuoden 1981 alussa.

Tarmo Laineesta suurliikennöitsijä

Laineesta kehittyi 1980-luvun alkupuolella todellinen suurliikennöitsijä, sillä Espoon Auton ja Juhanilan jälkeen hän osti useita pääkaupunkiseudun ulkopuolisia yrityksiä. Vuonna 1983 hän luopui Juhanilan sini-harmaasta värityksestä ja uudet Juhanilan bussit maalattiin nyt norrgårdinvihreiksi, kuten myös monet muiden ostettujen yhtiöiden uudet autot.

Espoon Auto sai lisää linjoja vuonna 1981. Vanha perinteikäs bussiyhtiö Hämeenkylän Liikenne Oy nimittäin myytiin Vantaan kaupungille. Ostettu yhtiö ajoi linjoja sekä Vantaalle että Espooseen. Vantaan kaupunki ei halunnut näitä Espoon reittejä (Karakallio, Rastaala), vaan ne siirrettiin Espoon Autolle.

1985: Tarmo Laineen viimeiset kaupat ja yllättävä lopettaminen

Vantaalla toimi vuodesta 1945 lähtien liikennöitsijä Veli Suominen. Hän liikennöi aluksi omalla nimellään, kunnes perusti Suomisen Liikenteen. Hänellä oli linjoja sekä Vantaalle että Tuusulaan. Vuonna 1974 hän jakoi toimintansa kahtia. Vantaan liikennöintiä varten perustettiin yhtiö nimeltä Vantaan Linja Oy, ja Tuusulan reittejä alettiin ajaa Luhtajoen Liikenne Oy:n nimellä.

Tässä tarinassa mainittiin alkupuolella Helmisen Linja Oy. Yhtiön omistaja Eino Helminen halusi lopettaa liikennöinnin vuonna 1981, ja myi yrityksensä Veli Suomiselle. Suominen oli näin nyt kolmen yhtiön isäntä.

Veli Suominen kuoli vuonna 1983, mutta hänen poikansa jatkoi liikennöintiä vielä pari vuotta. Vuonna 1985 Suomisen yhtöt laitettiin myyntiin. Tarmo Laine osti kaikki. Hän kuitenkin myi Vantaan Linja Oy:n saman tien edelleen Vantaan kaupungille ja Luhtajoen Liikenne Oy:n Korsisaarelle. Tässä vaiheessa Veli Suominen varmaankin kääntyi haudassaan, sillä Korsisaari oli vuosikymmeniä Suomisen rakas vihollinen. Suominen ei varmaankaan olisi myynyt yhtiöitään Korsisaarelle. Helmisen Linja Oy jäi Laineelle, mutta sekin yhdistettiin käytännössä heti Espoon Autoon. Helmisen kalusto vaihdettiin yhden päivän aikana 13.2.1985 Espoon Auton vihreisiin busseihin.

Myöhemmin samana vuonna Tarmo Laine päättikin luopua yhtymästään. Koko valtava yhtiörypäs siirtyi liikemiesten Jorma Kulmalan ja Antti Taipaleen omistukseen.

1986: Päätarinat yhdistyvät

Liikemieskaksikolla oli nyt siis hallinnassaan kaikki Tarmo Laineen aikanaan hankkimat yhtiöt. Vuonna 1986 he alkoivat järjestellä asioita. Ensimmäisenä he saivat ostotarjouksen Espoon sopimusliikenteessä toimivista Espoon Autosta ja Juhanilan Linjasta. Nämä myytiin Espoon kaupungille, joka jo siis ennestään omisti Paikallislinjat Oy:n. 

Seuraavana vuonna aloitettiin kaupunginyhtiöissä rationalisointitoimenpiteet. Juhanilan Linja yhdistettiin Espoon Autoon. Kaupunki omisti nyt siis kaksi yhtiötä; Paikallislinjat Oy ja  Oy Espoon Auto - Esbo Bil Ab (yhtiön nimi uudessa muodossa). Seuraavaksi alettiin järjestellä linjoja. Länsiväylän suunnan reitit päätettiin keskittää Espoon Autolle, ja Turuntien suunnan liikenne Paikallislinjoille. Espoon Autolla oli joitakin Turuntien suunnan linjoja, joten ne siirrettiin Paikallislinjoille. Tämä merkitsi myös sitä, että kalustoa piti siirtää myös. Näin Paikallislinjoillekin tuli nyt jonkin verran vihreitä busseja Immosen väristen sekaan. Viimeiset Wickströmin väriset siniset bussit saatiin poistettua jo edellisenä vuonna.

Uusien bussien hankinnat jatkuivat vuonna 1988. Nyt päätettiin yhteiseksi ulkoväritykseksi ottaa Espoon Auton (Norrgårdin) vihreä. Kelta-puna-ruskea-värinen sisustus puolestaan periytyi Paikallislinjoilta. 

Tehirannan sukupolvijako

1980-luvun alussa päätettiin Tehiranta-yhtiöissä tehdä sukupolvijako. Westendin Linja Oy jäi isä Veikko Tehirannalle. Vanhankylän Linja Oy ja Linjamatka Oy siityivät pojalle Hannu Tehirannalle vuonna 1981. Hänellä oli omistuksessaan myös vuonna 1983 perustettu HPT-Transbus. Westendin Linja Oy ei tämän jälkeen ole enää mukana tässä tarinassa.

Tilanne vuonna 1988

Espoon kaupunki:
Paikallislinjat Oy
Espoon Auto Oy

Auto-Arvela Oy (Someron Linja Oy / Koski)

Hannu Tehiranta:
Vanhankylän Linja Oy
Linjamatka Oy
(HPT-Transbus)

1989: Kaupunginyhtiöt yhteen

Vuoden 1989 lopulla päätettiin kaupunginyhtiöt yhdistää. Se tapahtui virallisesti niin, että Espoon Auto fuusioitiin Paikallislinjoihin. Vuodenvaihteen yli mentiin siis siten, että oli vain Paikallislinjat Oy. Keväällä 1990 Paikallislinjojen nimi muutettiin muotoon Oy Espoon Auto Ab. Käytännössähän tapahtui kuitenkin päinvastoin, eli Paikallislinjat hävisi näyttämöltä ja Espoon Auto säilyi. Uusi Oy Espoon Auto Ab jakautui kahteen osaan, Länsiväylän yksikköön (=entinen Espoon Auto) ja Turuntien yksikköön (=entinen Paikallislinjat). Näin jatkettiin vuoteen 1995 saakka. Yksikköjako tosin hämärtyi vuosi vuodelta, kun toiminnot alkoivat yhdistyä.

esa_232_600_x_450.jpg
Oy Espoon Auto Ab 292, Volvo B10M Mk 3 / Wiima K202 vm- -92.

Vanhankylän Linja ja Linjamatka yhteen

Hannu Tehiranta liitti omistamansa yhtiöt yhteen vuonna 1990. Näin Linjamatka Oy poistui linjoilta ja jäljelle jäi Vanhankylän Linja Oy.

1992: Hannu Tehirannan kauppoja

Vuonna 1991 Someron Linja Oy tytäryhtiöineen laitettiin myyntiin. Hannu Tehiranta osti nämä vuodenvaihteessa. Emoyhtiön hän myi edelleen Pohjolan Liikenteelle, mutta piti Auto-Arvelan itsellään. Hänellä oli nyt siis omistuksessaan Vanhankylän Linja Oy ja Auto-Arvela Oy. Tässä yhteydessä hän otti näille yhtiöille käyttöön yhteisen aputoiminimen TransBus. Busseja alettiin vähitellen maalata valkoisiksi ja teipata keltaisin ja tummanvihrein teipein.

trb_33_kny_600_x_450.jpg
TransBus 33, Volvo B10R / Wiima Combi M310 vuodelta 1989. Ex. Vanhankylän Linja.

Tilanne vuonna 1993

Oy Espoon Auto Ab (Espoon kaupunki)

TransBus (/ Vanhankylän Linja Oy+Auto-Arvela Oy) (Hannu Tehiranta)

1994 - 1995: Viimeinen yhteensulautuminen

Vuonna 1994 ensimmäiset seutulinjat laitettiin kilpailuun, ja voittajat aloittivat linjoillaan vuonna 1995. Suuria muutoksia oli tulossa, ja kaksi ruotsalaistakin liikennöitsijää rantautui Suomeen vuonna 1994. Toinen näistä oli Ruotsin suurin yksityinen bussiyhtiö Ab Linjebuss ja toinen Ruotsin valtionrautateiden omistama Swebus. Linjebuss osti Vantaan kaupungin kaikki bussiyhtiöt, ja Hannu Tehiranta puolestaan myi TransBusin Swebusille. Seuraavana vuonna 1995 Espoon kaupunkikin päätti luopua liikennöinnistä ja myi Espoon Auton Swebusille. Näin oli siis kaikki rönsyily päättynyt ja nyt on tässä tarinassa enää yksi liikennöitsijä.

1995: Swebus

Perustettiin Suomen emoyhtiö Oy Swebus Finland Ab, jolla oli kaksi aputoiminimeä; Espoon Auto ja TransBus. Vuoden 1995 alussa tulivat liikenteeseen Espoon Auton ensimmäiset matalalattiabussit. Näitä oli iso sarja, ja nämä olivat viimeiset uudet autot perinteikkäässä norrgårdinvihreässä. Swebus-kaupan jälkeen otettiin Espoon Auton puolella käyttöön uusi väritys, jossa auton alaosa oli vaaleanvihreä ja yläosa valkoinen. Katonrajassa oli lisäksi tummanvihreitä raitoja. Tässä vaiheessa perinteikkäät Immosen värit hävisivät. Viimeisimmät tämän värimallin edustajat vuodelta 1986 maalattiin nimittäin vuonna 1995 Espoon Auton uudella värillä.

esa_10_kny_600_x_4502.jpg
Espoon Auton uusi väritys. Auto nro 10, Scania L113CLL / Carrus City M vuodelta 1996.

Stagecoach

Tilanteet vaihtelivat jatkuvasti. Seuraavana vuonna 1996 Ruotsin Swebus myytiin brittiläisen Brian Souterin omistamalle Stagecoach-yhtiölle. Tällä ei ollut aluksi suurtakaan vaikutusta toimintoihin Suomessa, mutta vuonna 1998 päätettiin ottaa Suomessa käyttöön Stagecoach-nimi ja väritys. Aputoiminimistä luovuttiin ja Suomen yhtiön uusi nimi oli nyt Stagecoach Finland Oy Ab. Näin siis vuodesta 1954 käytössä ollut Espoon Auto-nimi jäi historiaan 44-vuoden jälkeen.

Stagecoachin väritys oli valkoinen, johon teipattiin sininen, punainen ja oranssi raita. Raidat kulkivat helmassa nousten takaosassa ylös katon tasolle.

Uusi väritys tuli heti tietysti uusiin autoihin sekä pian myös vanhoihin TransBus-peräisiin busseihin, joissa oli jo valmiisti valkoinen pohja, teippaus vain vaihdettiin. TransBus-väritykseen kuitenkin kuului myös tummanvihreät puskurit ja samanväriset raidat katonrajassa. TransBus-peräisiin autoihin tuli siis oma versionsa Stagecoach-ilmeestä tummanvihrein lisäyksin. Vanhat Espoon Autot olivat maalattuja, joten niiden väritystä ei pääsääntöisesti muutettu. Norrgårdinvihreä ja vuoden 1995 uusi sävy olivat edelleen merkittävästi edustettuna.

stc_54_kny_600_x_408.jpg
Stagecoach-väritys. Auto 54, Volvo B10BLE / Carrus City L vm. -99.

Brian Souter huomasi kuitenkin pian, ettei pohjoismaisten yhtiöiden toimintoja saa riittävän kannattaviksi ja päätti jo vuonna 1999 luopua niistä. Kauppoja hierottiin norjalaisperäisen Schoyen Groupin kanssa. Samoihin aikoihin Stagecoach sai kilpailussa suurvoiton, lähes koko Vantaan sisäisen liikenteen. Tätä varten hankittiin suuri määrä uusia autoja. Näitä ei kannattanut enää teipata Stagecoachin raidoin. Tulevasta omistajasta tai värityksestä ei kuitenkaan ollut vielä varmuutta. Niinpä autot aloittivat liikenteen vuoden 2000 alussa täysvalkoisina kalkkilaivoina.

2000: Concordia

Kevättalvella 2000 kaupat saatiin selviksi, ja uutena omistajana aloitti tuo norjalaisperäinen konserni. Suomen yhtiön nimeksi annettiin Concordia Bus Finland Oy Ab. Jälleen piti autojen teippaukset laittaa uusiksi. Stagecoach-raidat revittiin pois, ja uudessa värityksessä oli valkoisella pohjalla kolmivärinen helmaraita. Etuosassa raita oli oranssi, sitten violetti ja kolmas osuus oli tummansinistä. 2000-luvun kuluessa tilanne edistyi kolmeen väritykseen, kun Stagecoach-asuiset- ja valkoiset autot jäivät pois. Merkittäviä ulkonaisia muutoksia ei vähään aikaan tapahtunut, mutta yhtiön sisällä kyllä poreili. Talousvaikeudet vaivasivat ja vuonna 2005 Concordia päätyikin kansainvälisten pääomasijoittajien omistukseen.

cbf_605_rj_kny_800_x_600.jpg
Concordia-väritys. Auto 605, Volvo 8700LE B12BLE.

Itä-Helsinkiin

Lähes kaikki tässä tarinassa esiintyneet bussiyhtiöt olivat hyvin leimallisesti espoolaisia, tai ainakin niiden linjaliikenne tapahtui suurelta osin Espoossa. Stagecoachin aikana tapahtui jo jonkinlaista siirtymää, kun voitettiin Vantaan sisäiset linjat. Näin yhtiön autoja alkoi näkyä jopa itäisenkin Helsingin puolella Mellunmäen metroasemalla. Kilpailutuksen myötä koko pääkaupunkiseudun bussiliikennemaailma tuntui menevän sekaisin. Eri liikennöitsijöiden autoja alkoi näkyä sellaisilla seuduilla, missä niitä ei mitenkään olisi voinut vielä muutama vuosi aikaisemmin kuvitella näkevänsä. HKL:n busseja ajeli vanhoilla perinteisillä Espoon ja Vantaan linjoilla ja vuoden 2008 alusta Concordia voitti Itäkeskuksesta ja Kontulasta lähtevän metron liityntäliikenteen Itä-Helsingissä. Näille linjoille tuli toki paljon uusia busseja, mutta paljon liikkui myös vanhempaa kalustoa, joilla oli aikaisemmin ajettu Espoossa. Kaiken huippuna olivat norrgårdinvihreät 95-malliset matalalattiabussit. Eipä olisi ikinä voinut kuvitella, että Itä-Helsingissä metron liityntälinjoilla ajaisi vihreitä ”Espoon Autoja”. Tämän aluevaltauksen myötä Concordia perusti myös varikon Itä-Helsinkiin. Eikä tässä vielä kaikki. Helsingin palvelulinjat muutettiin vuoden 2009 alusta Jouko-kaupunginosalinjoiksi. Concordia voitti suurimman osan itäisen Helsingin Jouko-linjoista. Kolmea linjaa (J90, J92, J97) ajettiin lisäksi yhdessä Helsingin Bussiliikenteen kanssa.

 

Tytäryhtiöitä

Yhtiön liikennöidessä nyt joka puolella pääkaupunkiseutua, päätettiin toiminta pilkkoa kolmeen tytäryhtiöön maaliskuun alusta 2008. Näiden nimet olivat Concordia Bus Finland West Oy, Concordia Bus Finland South Oy sekä Concordia Bus Finland East Oy. Busseja siirreltiin edestakaisin varikolta toiselle, joten bussien kyljissä ei ilmansuuntia mainittu.


2009: Nobina

Jos joku vielä muistaa, niin tämän tarinan otsikossa mainittiin Nobina. Liikkeelle lähdettiin kuitenkin 1920-luvulta, eikä Nobinasta ollut tietoakaan. Sitten päästiin kuitenkin vuoteen 2009 ja oli Nobinan aika. Omistajat päättivät nimittäin yhdistää kaikki eri maissa toimivat Concordiat ja Swebusit yhtenäisen nimen ja ilmeen alle. Uusi nimi oli siis Nobina, ja Suomen yhtiöstä tuli Nobina Finland Oy. Tytäryhtiöt nimettiin vastaavasti eli Nobina Finland West Oy, Nobina Finland South Oy ja Nobina Finland East Oy.

Uudistukseen kuului tietysti myös uusi väritys, valkoisella pohjalla vaaleanvihreä lime-helmaraita. Aluksi kuitenkin vain yksi uusi bussi sai Nobina-teipit.

nof_629_kny_1673_600_x_450.jpg
Nobina-väritys, nro 629 Volvo 8700LE B7RLE vm. -07.

 

HSL ja tilaajaväritys

Vuoden 2010 alussa HKL:n ja YTV:n tilaajaorganisaatiot yhdistettiin Helsingin seudun liikenteeksi (HSL). Saman vuoden syksyllä saatiin aikaiseksi päätös yhtenäisestä tilaajavärityksestä HSL-alueella. Yhtiö sai uusia busseja vuodenvaihteessa 2010/11, mutta ne teipattiin vielä Nobina-väriin. Nämä jäivät viimeisiksi uusiksi busseiksi yhtiön omissa väreissä. Vuoden 2011 alkupuolella saatiin lisäksi ajoon Ruotsista käytettynä hankittuja teliautoja. Näistä tulivat Nobinan ensimmäiset HSL-väriset bussit. HSL-värien myötä Nobinan värikirjavuus kasvoi entisestään. Pian kuitenkin Espoon Auton (uusi) väritys poistui.

nof_781_kny_1635_500_x_375.jpg
Nobinan Volvo 8500LE face-lift-bussit olivat yhtiön, ja koko HSL-alueen viimeiset uudet autot liikennöitsijän omalla värityksellä.

Vuoden 2013 elokuussa Jokerilinja 550:n (nykyään runkolinja) liikennöinti Nobinan osalta päättyi, ja näin myös Jokeriväritys poistui katukuvasta. Saman vuoden lopussa loppui Nobinan liikennöinti Jouko-linjoilla sekä alihankintalinjalla 72.

Elokuussa 2015 värilukumäärä jälleen nousi yhdellä, kun yhtiö toi Norjasta Oslon vihreässä tilaajavärityksessä olevia busseja.

nof_953_1584_600_x_451.jpg
HSL-väritys, nro 953, Mercedes-Benz Citaro LE.

Vuonna 2019 yhtiön nimi lyhennettiin muotoon Nobina Oy.

Nobina tänään

Nyt Nobina on yksi suurimmista HSL-alueen operaattoreista. Sen busseja liikkuu kaikkialla pääkaupunkiseudulla. Lähes kaikki bussit ovat HSL-asuisia; sinivalkoista tai oranssi-valkoista. Pääkaupunkiseudun lisäksi Nobina on laajentunut myös Turkuun ja Ouluun.

 Katso tarkempi Nobinan värihistoria täältä.