Mercedes-Benz Sprinter City 65

938 - 940, 1119, 1120

Hankinta-aika - käyttöaika - poisto: 2009 - 2011 - 2016

Vaihteisto: Automaatti, 5-portainen

Vanhat palvelulinjat lakkautettiin vuoden 2008 lopussa, ja ne korvattiin uusilla Jouko-kaupunginosalinjoilla. Reitit myös kilpailutettiin uudestaan, ja Helsingin Bussiliikenne Oy hävisi suuren osan aikaisemmasta liikenteestään. Ajettavaksi saatiin kuitenkin P10:n korvannut J60, linjat J95 - J99, sekä puolet J92:sta. Kilpailu käytiin vuonna 2008 vanhojen palvelulinjojen pohjalta, ja HelB voitti Vuosaaresta kolmen auton liikenteen. Vaikka uusia Jouko-linjoja liikennöitiinkin Vuosaaressa peräti viidellä eri linjatunnuksella (J90, J96 - J99), oli päiväliikenne tarkoitus kuitenkin hoitaa kahdella autolla kierrätyksessä. Kolmas auto sai tehtävän P11:n korvanneelta J92:lta. Tuon linjan aikaisempi kahden tunnin vuoroväli tihennettiin nimittäin tuntiin, ja näin sinne tarvittiin nyt kaksi autoa. Toista vuoroa hoiti Concordia Bus (nykyinen Nobina), ja toista vuoroa siis HelB vuoronumerolla 951. Tässä monimutkaisessa kuviossa ajoi vuoro 951 aamulla Vuosaaressa kierrätyksessä 950:n kanssa linjoja J90 (nykyään 813) ja J97 (817), mutta siirtyi sen jälkeen Myllypuroon ajamaan koululaislinja J95:n yhden aamusivun Myllypurosta Itäkeskukseen (ja iltapäivällä toisen vastakkaiseen suuntaan). Muuten vuoro ajoi linjalla J92 (nykyään 812) Mellunmäestä Myllypuroon. Vastaavasti iltapäivällä yksi Concordian auto tuli Vuosaareen ajamaan linjoja J90 ja J97.

Uudet Jouko-linjat voitettiin suurimmaksi osaksi uusilla autoilla. Concordialla olikin käytössä heti vuoden 2009 alussa iso sarja Mercedes-Benz Sprinter / VDL Kusters-minibusseja. HelBille tilattiin kolme uutta Sprinteriä: yksi J60:lle ja kaksi Vuosaareen (J92:n ajot hoidettiin vanhalla autolla). Näidenkin oli tarkoitus olla käytössä heti vuodenvaihteessa, mutta toisin kävi. Autojen tilaus ja/tai toimitus oli pahasti myöhässä. Niinpä vanhat 2005-malliset Sprinterit (pl. 507) teipattiin Jouko-brändiin ja ajettiin niillä. Uusien autojen ilmoitettiin tulevan helmikuussa. Tämä ei kuitenkaan toteutunut, ja sitten ilmoitettiin uutuuksien saapuvan helmi-maaliskuun vaihteessa. Seuraava tieto oli, että autot saapuvat myöhemmin maaliskuussa. Maaliskuu tuli ja meni, mutta autoja ei vain kuulunut. Huhtikuukin ehti jo pitkälle, ennen kuin alkoi tapahtua. Huhtikuun 22. päivänä Ruhan varikolle ilmestyi kolme uutta Mersua numeroilla 938 - 940. Auto 940 kävi näytillä Varhassa ja Vuosaaressa 24.4, mutta palasi vielä Ruhaan. Maanantaina 27.4 Varhaan saapuivat 939 ja 940. Auto 938 meni Koskelan varikolle. Varhassa havaittiin, että auton 939 led-kilpilaite oli viallinen. Linjatunnuksesta näkyi vain J ja viimeinen numero. Määränpääteksti näkyi kokonaan.

helb_940_3451_500_x_375.jpg
Auto 940 Vuosaaressa Pohjoisen ostoskeskuksen päätepysäkillä.

Uutuudet eivät olleet aivan samanlaisia kuin Concordian Sprinterit. Perusta oli kyllä sama MB 515CDI, mutta HelBin autot olivat kokonaisia Mersun valmisteita nimellä Sprinter City 65. Näissä tuulilasi ulottui aivan katonrajaan asti, ja linjakilpi sijaitsi tuulilasin yläreunassa. Moottorista käytettiin tyyppimerkintää OM646 DE22LA. Tehoa löytyi 150 hevosvoimaa ja sylinteritilavuutta 2,15 litraa. Tärkeistä mitoista voidaan mainita pituus 7,675 metriä, leveys 1,993 metriä ja akseliväli 4,325 metriä. Istumapaikkoja autoon sijoitettiin 16. Kuten edellä jo todettiin, linjakilvet olivat led-tyyppiset, myös sivulla näkyi määränpääteksti linjatunnuksen ohella. Linjakilpiä säädettiin Topform CU 1-merkkisellä laitteella.

Samaan aikaan Jouko-linjojen kanssa aloittivat Sipoosta Helsinkiin liitetyllä Östersundomin alueella uudet pienkalustolinjat 91 ja 93. Linja 93 siirrettiin myöhemmin isoilla busseilla liikennöitäväksi, mutta 91 jatkoi pikkubusseilla. Reitillä ajoi vuosimallin 2005 Sprintereitä sekä 2001-mallinen nro 81. Tammikuussa 2011 linja sai kaksi aivan uutta autoa numeroilla 1119 ja 1120. Ne olivat periaatteessa samanlaisia kuin autot 938 - 940, mutta useita eroavaisuuksiakin havaittiin. Alustan malli merkittiin 516CDI, eli tehoa löytyi 160 hv. Uutuudet teipattiin normaaliin HSL-väritykseen, ja niihin asennettiin harvinaisen Topform-kilpilaitteen sijasta yleisemmät Mobitec-kilvet. Sivulla ei enää näkynyt määränpäätekstiä, vaan pelkkä linjanumero. Matkustamon lattian kallistukset tehtiin hiukan erilaisiksi, kuin vuoden 2009 malleissa. Takakäytävälle tarvitsi kavuta vain yksi porras kahden sijasta. Myös takaosan istuinten sijoittelu tehtiin jonkin verran eri tavalla.

Autot linjalle

Varhan varikon autot 939 ja 940 otettiin käyttöön 28.4.2009 (Koskelaan sijoitettu 938 varmaankin samoihin aikoihin). Vielä aikaisin aamulla oli pitkään vuoroon 950 (linjat J90, J97 ja J99) sijoitettu Volkswagen nro 119. Mutta viimeistään kello 7.58-lähtöön linjalle J90 tuotiin auto 940. Vuoroon 952 (J96/98) oli vielä aamulla tauluun merkitty auto 508, mutta vuoron aloittaessa kello kahdeksan maissa ajoon laitettiinkin 939, edelleen viallisessa kilpilaitteessaan. Nämä vuorosijoitukset pysyivät voimassa pitkään tästä eteenpäin. Jossain vaiheessa autojen vuorosijoitukset vaihtuivat keskenään.

Autot 1119 ja 1120 aloittivat linjapalveluksensa 91:llä tammikuussa 2011. Toinen Spritereistä kulki kokopäivävuorossa, ja toinen sen aikaa, kun ajettiin kahta vuoroa.

Mersut työkaluina

Uudet autot olivat erittäin mukavia ajettavia, hiljaisia ja pehmeäkulkuisia. Mercedes-Benzillä todella hallittiin ajo-ominaisuudet. Mittaristo ei ollut aivan niin selkeä, kuin edellissukupolvessa, mutta ihan hyvä kuitenkin. Autojen toimintavarmuus sen sijaan jätti runsaasti toivomisen varaa. Moottoreissa ilmeni jatkuvasti jotain häikkää, ja muitakin vikoja esiintyi jatkuvasti. Mm. kesällä 2010 tapahtui yhtä ja toista: kardaani hajosi, moottoriin vakava vika, jäähdytysnesteet valuivat ulos, auto kärysi ja syttyi melkein tuleen, moottori ulvoi jne, jne. Yksi ärsyttävimmistä asioista oli takapään ilmajousitus. Varustukseen kuului äänekäs kompressori, joka tarpeen vaatiessa käynnistyi, kun jousituksen paine laski liikaa. Kompura kävi aikansa, kunnes painetta oli taas riittävästi. Usein kävi kuitenkin niin, että kompressori päätti jättää työt sikseen kesken päivän. Paine laski vähitellen, ja jonkun ajan päästä auton perä alkoi vajota alaspäin. Niin sitten ajeltiin takakenossa perän pomppiessa ilman jousitusta. Autojen hienouksiin kuului myös niiaus. Tämänhän olisi luullut olevan hienoa palvelua vanhuksille, kun nousukorkeutta saatiin alennettua. Niiauksesta ei kuitenkaan käytännössä ollut mitään hyötyä, sillä korkeus laski ehkä pari senttiä. Kuljettajan paikalta löytyi lisää valittamisen aiheita. Kuljettajan taustapeili jouduttiin korin muotoilun takia sijoittamaan kauas oikealle, ja siitä näki huonosti matkustamoon. Asiaa yritettiin parantaa myöhemmin asentamalla lisäpeili kojetaulun päälle. Minkäänlaista rahastuspöytää ei varustukseen kuulunut, eikä näin myöskään mitään paikkaa kolikkorengille. "Pysähtyy"-valo sijaitsi hyvin alhaalla ja jäi ratin puolan taakse piiloon. Ovilla oli ennen aukeamista pitkä viive. Kilpilaite sisälsi muistipaikkoja normaalin 9999:n sijasta vain 000:sta 999:ään saakka. Eri kilpitekstit ohjelmoitiin laitteeseen ilman mitään sidonnaisuutta linjanumeroon. Näin siis laitetta käytettäessä tarvittiin aina erillinen lista, joka kertoi mikä koodi vastaa mitäkin linjatunnusta ja määränpäätekstiä. Toki vakiokuljettajat oppivat koodit pian ulkoa, joten listaa ei koko ajan tarvittu. Auton 939 kilpilaite pysyi viallisena pitkään, joten pahvilappuja piti käyttää led-näytön tukena.

Autojen 938 - 940 hyvät ajo-ominaisuudet hiipuivat hiukan vuosien kuluessa, mutta 1119 ja 1120 tuntuivat käyttöönotettaessa aivan uskomattoman hyviltä. Ajotuntuma oli täyteläinen ja täydellinen. Kilpilaite vaihtui normaaliksi Mobitec ICU400-tyypiksi, parhaaksi ja helppokäyttöisimmäksi mitä markkinoilta löytyi. Yleinen toimintavarmuus kohentui, eikä autoja siis tarvinnut vaihtaa kesken päivän pois niin usein. Toki vanhemmista malleista tutut kuljettajanpaikan huonot yksityiskohdat olivat edelleen pitkälti voimassa, mutta niihinkin alkoi jo tottua.

helb_1119_kny_1957.jpg
Auto 1119 Puroniityssä.

Loppuajat

Sprinter City-mallien tehtävät pysyivat samanlaisina monta vuotta. 938 ajoi Jouko-kutsulinjalla J60, ja autot 939 sekä 940 Vuosaaressa. Toinen Vuosaaren Sprinter työskenteli pääasiallisesti linjoilla J90, J97 ja J99 (nykyään 813, 817 sekä 814/819) ja toinen linjoilla J96 ja J98 (815 ja 816). Uudemmat Mersut 1119 ja 1120 hoitivat linjaa 91 Östersundomissa.

Jouko-linjojen sopimus päättyi vuoden 2013 lopussa. Joukot muuttuivat pienkalustolinjoiksi (myöhemmin Lähibusseiksi) ja Taksikuljetus Oy (sekä tytäryhtiö Koillisen Liikennepalvelut Oy) voitti kaikki linjat. Taksikuljetus tilasi voittamaansa liikenteeseen 24 uutta bussia. Uutuudet olivat kuitenkin tavan mukaan myöhässä. Niinpä yhtiö vuokrasi HelBiltä vapautuneet autot 938 ja 939 (sekä vanhemmat Sprinterit 81 ja 507) paikkamaan kalustovajettaan. 940 jäi edelleen HelBille ilmeisesti 1119/1120:n vara-autoksi.

Vuokra-aika Taksikuljetuksella päättyi 938:n ja 939:n osalta jo keväällä 2014, ja ne laitettiin myyntiin. 1119 ja 1120 (ja tarvittaessa 940) jatkoivat linjalla 91 vuoden 2015 loppuun saakka. Vuoden 2016 alusta Taksikuljetus Oy voitti myös linjan 91, joten 1119:n, 1120:n ja 940:n työt HelBillä päättyivät siihen.

Auto 939 myytiin Hämeenlinnaan Vekka-Liikenteelle, ja 940 kauas pohjoiseen Kemiin Heiskasen Liikenteelle. Siinä vaiheessa, kun 1119:n ja 1120:n työt päättyivät Östersundomissa, oli HelB jo siirtynyt Koiviston Auto Oy:n omistukseen. Nämä Mersut siirrettiin konsernin sisällä Jyväskylän Liikenne Oy:lle. Sieltä löysi uuden kodin myös auto 938.

Maaliskuussa 2018 auto 1119 teki paluun pääkaupunkiseudulle. Se alkoi nyt ajaa Taksikuljetus Oy:llä kokovalkoisena.