Scania CN94UB OmniCity

9832-9841, 9900

S51
"Lego"

Hankinta-aika - käyttöaika: 1999-2010
Moottori: Scania 9 litr.
Vaihteisto: ZF-automaatti, 4-port.

(Päivitetty 19.9.2023)

1990-luvun lopulla Scania esitteli uuden nelossarjansa. Malleja sai sekä pelkkänä alustana, että koria myöten valmiina tuotteina. Jälkimmäistä tyyppiä edustavat autot nimettiin yhtenäisesti Omni-alkuisella nimellä siten, että korkealattiamalli oli OmniLine, low-entry OmniLink ja kokomatala OmniCity. Tämä OmniCity oli Scanian ensimmäinen kokomatala malli ja sen alustan mallimerkintä N94UB, mutta Omni-versiona CN94UB (nivelmalli UA).

HKL-Bussiliikenteen OmniCityt olivat mallin alkupään edustajia 9-litraisella koneella ja ZF:n neliportaisella automaattilaatikolla. Korin muotoilu oli melko rohkea. HKL:n siniväritys puki hyvin modernia koria vaikka vuonna 1995 esiteltyyn väritykseen kuulunut hopeinen kylkiraita jätettiinkin pois. Kymmenen auton sarja 9832-9841 toimitettiin Varhan varikolle joulukuussa 1998 ja otettiin käyttöön vuoden 1999 alusta. Autot hankittiin Vuosaareen metron liityntäliikenteeseen. Näillä linjoilla alkoi tuolloin uusi sopimuskausi. Yhdestoista bussi, 9900, oli esittelykäytössä ja saatiin HKL-Bussiliikenteelle vasta toukokuussa 1999.

Kuten hintti-Scanioiden (MaxCi) yhteydessäkin, ei OmniCityjenkään kohdalla käyttöön yleistynyt mallin virallinen nimi, vaan autoja alettiin kutsua nimellä Lego. Uutuusmalli oli uudistettu painos MaxCi-Scaniasta, vaikkakin siis kokomatala, MaxCin ollessa edestä matala. Kehitys ei ainakaan näissä alkupään yksilöissä edennyt positiiviseen suuntaan. Ajotuntuma oli jotenkin kiikkerä, selkeästi huonompi kuin MaxCeissa. Myös myöhemmin hankitut N94UB-alustat Lahti-korilla tuntuivat selvästi mukavammilta kuin Legot, vaikka alusta siis periaatteessa oli täysin sama. Scanian nelossarjan ratti oli kuitenkin parasta mitä busseissa koskaan on ollut. Tämä, niin kuin monet muutkin jutut, on tietysti makuasia.

HKL-Bussiliikenteen Legoissa käytettiin periaatteessa samaa oviautomatiikkaa kuin hintti-Scanioissakin. Pari yksityiskohtaeroa kuitenkin oli. Ensiksi ovien käyttökahva liikkui vain etusuuntaan, eli ensin aukesi etummainen etuovipuolisko, kun kahva oli käännetty puoleenväliin. Etummaisessa pykälässä aukesi takimmainenkin puolisko. MaxCissahan kahva liikkui myös taaksepäin, jolloin etuovipuoliskot saattoi avata päinvastaisessa järjestyksessä. Toinen eroavaisuus koski poistumisovien käsikäyttökytkimiä, joita Legoissa oli kaksi, keski- ja takaoville omansa. Takaoviin liittyy myös kolmas eroavaisuus. Hintti-Scanioissa etuovia avattaessa molemmat poistumisovet aukesivat automaattisesti, jos pysähtymismerkinanto oli annettu. Legoissa aukesi yleensä vain keskiovi. Siksi piti painaa erikseen automaattiavaus- tai käsikäyttönappulaa. Muuten tämän ruotsalaisen oviautomatiikan hyvät ja huonot puolet on selvitetty tarkemmin MaxCi-Scanioiden tarinassa.

Puutteellisen ajotuntuman lisäksi Legojen pahin ongelma oli kylmyys. Pohjoismaalaisesta valmistusmaasta huolimatta autoissa ei talvisin meinannut tarjeta mitenkään. Matkustamon lattiakin oli lumikelillä usein vaarallisesti jäässä. Varusteisiin kuului kyllä lattialämmitys, mutta sen teho oli olematon. Legoihin asennettiin kuljettajatilan vasemmalle puolelle lisälämmitin. Se lämmittikin mukavasti, mutta kovin toispuoleisesti. Ohjaamon oikea puoli oli edelleen jääkylmä. Asiaa eivät lainkaan helpottaneet etuovien alareunan suuret aukot, joista viima virtasi sisään.

Matkustamon käytävä oli tasainen taakse asti, eikä takaovillakaan ollut yhtään porrasta. Istuimina toimivat Scanian miellyttävän pehmeät kangaspenkit, mutta matalalattiaisuudesta johtuen istuinten korkeuserot olivat suuret pyöräkoteloiden kohdalla. Kokomataluudesta huolimatta Scania ei ollut erityisen meluisa, eikä tärinäkään niin paha kuin kolmossarjassa.

Ajo-ominaisuudet eivät siis olleet parhaat mahdolliset. Tilanne saattoi kuitenkin korjaantua myöhemmissä tuotantosarjoissa, ja hitaassa nurkka-ajossa näidenkin autojen ominaisuudet riittivät aivan hyvin. Erittäin hyvä asia Legoissa oli edelleen kuuden metrin mittainen akseliväli. 2000-luvun alkupuolellahan mittaa alettiin venyttää jopa pitkälle yli seitsemän metrin. Sellaisen auton jälkeen Legon ajaminen oli kuin olisi henkilöauton rattiin hypännyt. Legoja käytettiinkin MaxCien ohella paljon palvelulinjoilla, kun minibussit loppuivat kesken. Linjakilvet olivat Mobitecin pistematriisityyppiä, käyttöpaneelina Zebran perusmalli, jossa jokaista erilaista tunnusta varten on oma koodinsa. Aluksi tunnukset koodattiin ilman mitään yhteyttä näytössä olevaan numeroon, eli halutun linjanumeron koodi piti aina katsoa erillisestä listasta. Myöhemmin systeemi järkiperäistyi, ja esimerkiksi linjanumero 94 saattiin koodilla 9400 ja 94A, 94B olivat esimerkiksi koodeilla 9401, 9402.

Vuosaaressa alkoi uusi liiikennöintisopimus vuoden 2004 alusta. Silloin kokopäivävuoroihin tulivat uudet Scania L94UB / Ikarus E94-bussit ja Legot siirrettiin Vuosaaren ruuhkavuoroihin. Myöhemmin ne toimivat lähinnä vara-autoina. Autojen arvoasteikossa ne eivät sijoittuneet aivan kärkipäähän.

Auto nro 9832 lopetti ajot HKL:llä vuoden 2004 loppupuolella, ja helmikuussa 2005 se siirtyi Turun liikennelaitokselle. Siitä tuli "keltainen vaara" ja maalaustyö tehtiin Helsingissä. Auto ehti vielä esiintyä uudessa asussaan Varhan varikolla ennen lähtöään Turkuun. Kaikki muut Legot jatkoivat talossa edelleen ja siirtyivät siis Helsingin Bussiliikenne Oy:n nimiin.

Viimeisenä keväänään vuonna 2010 niitä käytettiin jälleen hyvin paljon Vuosaaren ruuhkavuoroissa. Tuossa vaiheessahan sopimus oli jälleen kerran jo uusiutunut, ja Vuosaaren kaluston runkona ajoivat 2009-malliset 8707RLE-malliset Volvot. Legojen viimeinen työpäivä Helsingin Bussiliikenteellä oli 4.6.2010. Sen jälkeinen aika on kulunut ostajia odotellessa. Yksi Legoista päätyi Korsisaarelle Keravan liikenteeseen.