Suomen rekisterikilvet, tiivistelmä

Tässä käydään läpi Suomen rekisterikilpien historiaa tiivistetysti. Kerronta keskittyy tavallisiin peruslaattoihin. Puolustusvoimien-, Ahvenanmaan-, traktori- tai koekilvet eivät ole mukana.

(Päivitetty 15.1.2024)

Paluu pitkään versioon

Alkuajat

Rekisterikilvet otettiin Suomessa käyttöön ilmeisesti vuodesta 1907 alkaen. Ne sisälsivät numeroita. Yksityis- ja ammattiautoissa käytettiin erilaisia laattoja, ja väritykset vaihtelivat paikkakunnittain. Vuonna 1911 siirryttiin kaupunkikohtaisiin kilpiin. Niihin merkittiin numerotunnus ja kaupungin nimi. Kuitenkin jo vuonna 1915 siirryttiin uuteen malliin, jossa näkyi kirjaintunnus ja numeroita. Helsingin tunnuksena käytettiin A-kirjainta, mutta muiden alueiden tunnuskirjaimista ei ole tarkkaa tietoa. Kilpien värityksistä on eri lähteissä ristiriitaista tietoa.

Itsenäisyyden alkuaika

Kilvet olivat olleet ainakin jossain määrin paikkakuntakohtaisia, joten irtautuminen Venäjästä ei vaikuttanut rekisterikilpiin mitenkään.

Vuonna 1922 tuli voimaan asetus autojen katsastuksesta ja rekisteröinnistä. Uudet kilvet olivat valkoisia mustilla merkeillä. Ensimmäinen merkki oli edelleen kirjain, jota seurasi yhdestä neljään numeroa (A 1234). Kirjain oli läänintunnus. Muista poiketen Viipurin- ja Vaasan läänin tunnukset olivat kaksikirjaimisia (VI / VA). Helsingin kaupungilla oli edelleen oma A-kirjaimensa. Takakilven yhteydessä käytettiin verokilpeä, joka sisälsi vuosiluvun ja joka vaihdettiin vuosittain.

Läänintunnukset: U = Uudenmaan lääni (poislukien Helsinki), A = Helsinki, T = Turun ja Porin lääni, H = Hämeen lääni, VI = Viipurin lääni, M = Mikkelin lääni, K = Kuopion lääni, VA = Vaasan lääni ja O = Oulun lääni.

Uusittu kilpimalli 1926

Vuosien 1926 - 29 kilpenä käytettiin edelleen valkopohjaista mallia, mutta nyt myös edessä niitattiin peruskilpeen pieni lisäosa, johon ylimmäksi merkittiin pienillä numeroilla pääkilven numero-osa, ja sen alapuolelle vähän suuremmilla numeroilla vuosiluku. Lisäkilpi vaihdettiin vuosittain, ja se oli parillisina vuosina valkopohjainen ja parittomina vuosina sininen valkoisilla numeroilla (kuva 1).

Kuva 1. Turun ja Porin läänin kilpi vuodelta 1929. Kuva Tuomas Rainio.

Uudistettu malli 1930

Vuonna 1930 kilpimalli uudistui täysin. Lisäkilvistä luovuttiin, ja nyt kilvet vaihdettiin kokonaisuudessaan vuosittain, tunnuksen pysyessä kuitenkin samana. Uuden mallin vasempaan ylänurkkaan merkittiin vuosiluku kahdella numerolla, ja niiden alle sijoitettiin paikka katsastusleimalle. Näiden oikealle puolelle laitettiin varsinainen tunnus koko kilven korkuisena. Nyt parillisina vuosina käytettiin mustia kilpiä ja parittomina vuosina valkopohjaisia (kuva 2).

Kuva 2. Hämeen läänin kilpi vuodelta 1932.

Nykyinen kirjasinmalli käytöön 1935

Vuonna 1935 esiteltiin jälleen uusi tyyli, jossa kilpi oli edellistä leveämpi. Kirjasintyyppi vaihtui nykyisenkaltaiseksi (kuva 3).

Vuonna 1938 Oulun läänistä erotettiin Lapin lääni, joka sai L-tunnuksen. Jossain vaiheessa Viipurin läänin tunnukseksi vaihdettiin V.

Kuva 3. Helsingin kilpi vuodelta 1936. Kuva HKM.

Vuosittainen vaihtaminen päättyy

Välirauhan aikana vuonna 1940 kilvet vielä vaihdettiin uusiin vakiintuneen systeemin mukaisesti. Sen jälkeen kuitenkin vuoden 1940-kilvet jäivät pysyviksi vuoteen 1949 asti. Sota-aikana ei ollut aikaa vaihdella rekisterikilpiä laajamittaisesti. Sen sijaan auton vaihtaessa kotilääniä, piti kilpi edelleen vaihtaa uuden läänin tunnukseen.

Sodan jälkeen

Viipurin läänin rippeistä perustettiin Kymen lääni, joka sai tunnuksen R. Vaasan lääni sai nyt Viipurin läänissä käytössä olleen V-tunnuksen. Sotaa edeltävään kilpien vuosittaiseen vaihtamiseen ei enää palattu. Värinvaihto sen sijaan jatkui uusien autojen rekisteröinnissä. Vuosien 1946 ja 1948 uudet kilvet olivat siis mustapohjaisia ja vuoden 1947- ja vuoden 1949 vanhanmalliset kilvet valkopohjaisia.

Kaksikirjaimiset kilvet 1949

Vuosikymmenen lopulla autoja kulki liikenteessä jo niin paljon, että vanha järjestelmä alkoi käydä kömpelöksi. Ainakin Helsingissä ja Turun ja Porin läänissä jaettiin jo viisinumeroisia kilpiä.

Vuoden 1949 kesällä järjestelmä uusittiin täysin. Uusiin kilpiin sijoitettiin nyt kaksi kirjainta ja enintään kolme numeroa (AB-123). Vuosilukua tai katsastusleimaa ei enää käytetty. Kilpi oli aina mustapohjainen valkoisilla merkeillä. Ensimmäinen kirjain kertoi läänin, ja toinen kirjain oli aakkosittain juokseva. Kirjaimia Q, W, Å, Ä ja Ö ei käytetty ja X toisena kirjaimena varattiin takseille (kuva 4).

Kuva 4. Uudenmaan läänin kilpi.

Tämä uudistus oli viimeinen täydellinen kilpivaihdos. Kaikki autot saivat siis uuden järjestelmän mukaiset kilvet. Vaihto sujui kuitenkin melko hitaasti, ja aivan aluksi uudenmallisia kilpiä laitettiin vain uusiin autoihin. Viimeiset vanhanmalliset laatat saatiin vaihdettua vasta vuonna 1953.

Vaihto-operaatio suoritettiin seuraavan periaatteen mukaisesti (esimerkkinä Helsingin A-tunnukset): Jos vanhan tunnuksen numero oli 999 tai pienempi, oli uusi kilpi AA ja sama numero (esimerkiksi A-867 > AA-867). Jos vanhaan tunnukseen liittyi neljä- tai viisi numeroa, määräytyi uuden kilven toinen kirjain ja numerot vanhan kilven tuhatluvun mukaan. Jos vanhan kilven tuhatluku oli 1, tuli uuteen kilpeen AB ja numeron kolme viimeistä numeroa (esimerkiksi A-1625 > AB-625). Jos tuhatluku oli 2, tuli uuteen kilpeen AC jne.

Edelleen määrättiin, että auton vaihtaessa kotilääniä, piti se aina rekisteröidä uudestaan uuden läänin kilpiin.

Toiset läänintunnuskirjaimet

Uusi järjestelmä kului perusmuodossaan nopeasti loppuun, ja jo vuonna 1952 saavutettiin Helsingissä AZ. Niinpä Helsinki sai toisen tunnuskirjaimen B. Muutamat muutkin alueet saivat 1950-luvun kuluessa toisen läänintunnuksen: Turun ja Porin lääni T > E, Hämeen lääni H > I, Vaasan lääni V > Y ja Uudenmaan lääni U > Z.

Ä- ja Ö-kirjaimet väliaikaisesti käyttöön 1959

Vuosikymmenen lopulla alkoi kirjainyhdistelmistä olla jälleen pulaa. Siksi otettiin Ä- ja Ö-kirjaimet väliaikaisesti käyttöön toisena kirjaimena (esimerkiksi Helsingissä AÄ, AÖ, BÄ ja BÖ). Ä- ja Ö-päätteisiä kilpiä jaettiin vuosina 1959 - 62, ei ilmeisesti kuitenkaan Mikkelin läänissä. Lapin läänissä LÖ-tunnusten jako jatkui vielä 1963.

Lisää läänintunnuksia

Kuopion lääni sai 1950-luvun lopulla K:n rinnalle S-alkukirjaimen. SA tosin varattiin puolustusvoimien autoille. Turun ja Porin lääni, Helsinki ja Hämeen lääni saivat 1960-luvun alussa jo kolmannen alkukirjaimen (F / C / N). Näitä jaettiin kuitenkin hyvin rajoitetusti. Kymen läänissä jatkettiin R:n jälkeen G-alkuisilla kilvillä vuonna 1961.

Uudet läänit ja valkoiset raamit

Vuonna 1960 rekisterikilpien ulkonäkö koheni, kun käyttöön otettiin valkoiset kehykset. Suomi sai myös kaksi uutta lääniä, Keski-Suomen läänin ja Pohjois-Karjalan läänin. Keski-Suomi sai tunnuksekseen X:n ja Pohjois-Karjala Kuopion läänissä vähän aikaa käytössä olleen S:n.

Taksien X-päätteiset tunnukset alkoivat vapautua yleiseen käyttöön, ja taksien rekisterikilpien ympärille laitettiin paksut oranssiraamit.

Kolmikirjaimiset tunnukset vuodesta 1962 alkaen

Vuonna 1962 siirryttiin uuteen versioon, jossa kahden kirjaimen ja enintään kolmen numeron rinnalla käytettiin kolmea kirjainta ja enintään kahta numeroa (ABC-12). Vanhojen tunnusten uusiokäytössä käytettiin edelleen myös AB-123-tyyppiä.

Kolmikirjaimisissa kilvissä lähdettiin taas liikkeelle läänien alkuperäisillä tunnuskirjaimilla, ja niiden täytyttyä siirryttiin jälleen toiseen alkukirjaimeen. Poikkeuksena kuitenkin Kymen lääni. Siellä kolmikirjaimisiin yhdistelmiin siirryttiin vasta vuonna 1966, ja niitä julkaistiin R:n sijasta G-alkuisina.

Esimakua uudesta järjestelmästä 1971

Syksyllä 1971 toteutettiin muutos, jossa kilpeä ei enää tarvinnut vaihtaa auton vaihtaessa kotilääniä. Kilpi kertoi nyt siis vain sen, missä auto aikoinaan oli rekisteröity, ei enää välttämättä nykyistä kotilääniä.

Uusi järjestelmä 1972

Vuonna 1972 esiteltiin täysin uudenmalliset rekisterikilvet. Kilpi oli nyt heijastava valkopohjainen mustalla raamilla. Perusmalliin sijoitettiin aina kolme kirjainta ja kolme numeroa (ABC-123). Pienin luku oli siis 100. Kilpiä jaettiin edelleen läänintunnusten mukaan, mutta kuten 1971 päätettiin, ei kilpeä tarvinnut vaihtaa kotiläänin vaihtuessa. Uutta oli myös se, että kirjaimia D, F, G, I, Y ja Z ei enää tunnuksissa käytetty. Edelleen uutta oli se, ettei käytöstä poistettujen autojen kirjainyhdistelmiä enää uusiokäytetty, vaan kilvissä edettiin jatkuvasti aakkosittain eteenpäin (kuva 6).

Kuva 6. Helsingin kilpi (vuodelta 1976).

"Amerikkalaiset" pikkukilvet 1973

Uudet kilvet olivat leveämpiä kuin aikaisemmin. Tämä aiheutti ongelmia niissä autoissa (etupäässä amerikkalaisissa), joissa rekisterikilvelle varattu tila jätettiin hyvin pieneksi. Aluksi tällaiset autot saivat edelleen vanhanmalliset mustapohjaiset enintään viisimerkkiset kilvet. Vuonna 1973 otettiin perusjärjestelmän rinnalle vaihtoehtoissysteemi valkoisilla laatoilla. Näihin sijoitettiin kaksi kirjainta ja enintään kolme numeroa, alkukirjaimena N. Myöhemmin jatkettiin kolmikirjaimisilla- ja enintään kaksinumeroisilla yhdistelmillä, ensimmäisenä kirjaimena edelleen N.

Toiset läänintunnuskirjaimet 1985 - 87

Vanhan tavan mukaan otettiin toiset läänintunnuskirjaimet käyttöön sitä mukaa, kun alkuperäisen tunnuksen yhdistelmät kuluivat loppuun. Tässä tuli kuitenkin ongelma Hämeen- ja Uudenmaan läänissä. Niiden toiset tunnuskirjaimethan olivat käytöstä poistetut I ja Z. Nämä otettiin käyttöön vuonna 1987, mutta vain läänintunnuksena. Aakkosittain juoksevina toisina- ja kolmansina kirjaimina niitä ei edelleenkään käytetty.

Valkokilpi-läänintunnusjärjestelmä käytössä 17 vuotta

Vuonna 1972 esitelty kilpijärjestelmä oli käytössä vuoteen 1989 saakka. Tunnukset edistyivät syksyyn 1989 mennessä seuraavasti: Helsinki BNP, Hämeen lääni IHE, Kuopion lääni KLO, Lapin lääni LLH, Mikkelin lääni MJV, Oulun lääni OSO, Kymen lääni RPC, Pohjois-Karjalan lääni SJJ, Turun ja Porin lääni ELP, Uudenmaan lääni ZHO, Vaasan lääni VUO ja Keski-Suomen lääni XMB.

Nykyinen rekisterikilpijärjestelmä 1989

Nykyinen järjestelmä otettiin Suomessa käyttöön lokakuussa 1989. Uudessa järjestelmässä rekisterikilven ulkonäkö pysyi aluksi täysin samanlaisena kuin aikaisemminkin, mutta kirjainjärjestelmä muuttui täysin toisenlaiseksi (kuva 8).

Ensimmäinen eroavaisuus oli se, että aikaisemmin ylihypätyt kirjaimet F, G, I, Y ja Z otettiin jälleen käyttöön. Toinen eroavaisuus oli se, että läänintunnuksia ei enää käytetty. Kilven ensimmäisenä kirjaimena saattoi siis olla mikä tahansa rekisterikilvissä käytetty kirjain, mutta tunnusten eteneminen riippui siitä, oliko alkukirjain ollut edellisessä järjestelmässä läänintunnus vai ei.

Yksinkertaisimmin lähtivät liikkeelle ne sarjat, joissa alkukirjaimena oli sellainen kirjain, jota ei käytetty edellisessä systeemissä läänintunnuksena. Tällaisia olivat C, F, G, J, N ja Y. Näiden jako aloitettiin aivan aluksi C-kirjaimesta, ja kirjainyhdistelmät etenivät normaalisti aakkosjärjestyksessä, CAA (100-999), CAB, CAC, CAE jne. CAZ:n jälkeen jatkettiin CBA, CBB jne. Pian jakoon tulivat myös F- ja G-alkuiset kilvet, ja vähän myöhemmin myös muut. Kaikki olivat siis vuorollaan jakovuorossa aina jonkin aikaa parin kolmen alkukirjaimen ryhmissä.

Ne alkukirjaimet, jotka olivat aikaisemmin läänintunnuksia, lähtivät liikkeelle eri tavalla. Näillä alkukirjaimilla alettiin täyttää edellisessä järjestelmässä ylihypättyjä sarjoja. Esimerkiksi A-alkuisia kilpiä alettiin jakaa AFA, AFB, AFC, AFE jne. AFZ:n jälkeen jatkettiin yhdistelmillä AGA, AGB, AGC...AGZ. Seuraavat kierrokset olivat AIA...AIZ, AYA...AYZ ja AZA...AZZ.

Näitä entisiä läänintunnus-alkukirjaimia (A, B, E, H, I, K, L, M, O, R, S, T, U, V, X, Z) jaettin myös siis siten, että aina kerrallaan oli jaossa n. 2-3 alkukirjainta. Jonkin ajan kuluttua siirryttiin jakamaan seuraavaa ryhmää.

Kuva 8. Nykyjärjestelmän alkuajan kilpi.

Aluksi nähtiin myös muunlaisia kirjainyhdistelmiä. Jokaisessa läänissä jäi nimittäin yli kilpiä, jotka oli tehty ko. lääniä varten, mutta joita ei ehditty ottaa käyttöön ennen järjestelmän muutosta. Niitä jaettiin vuoden 1989 lopulla ja vuonna 1990 vakiotunnusten rinnalla. Tällaisia tunnuksia olivat: BNR-BNX, ELR-ELT, IHC (ei IHE), IHH-IHK, KLP-KLT, LLJ, MJX, MKA-MKC, OSP-OSS, (RPC), RPH-RPK, SJK-SJX, VUP-VUU, XMC, XME, XMH, XMJ, ZHP-ZHT.

"Amerikkalaiset" kilvet

Kuten edelliselläkin kaudella, pieniä enintään viisimerkkisiä kilpiä jaettiin edelleen niihin autoihin, joihin normaalikilpi ei mahtunut. Aluksi käytettiin ylihypättyjä kaksikirjaimisia yhdistelmiä NF, NG, NI, NY ja NZ. Näitä seurasivat kolmikirjaimiset sarjat NFA...NFZ, NGA...NGZ jne.

Myöhemmin jatkettiin siten, että kilven viimeisenä kirjaimena oli F, ja keskimmäinen kirjain juoksi aakkosittain, siis NAF, NBF, NCF, NEF jne. Vastaavalla tavalla jaettiin myöhemmin G-päätteisiä, I-päätteisiä jne.

Vuonna 1991 saatiin N-kilpien rinnalle myös J-alkuisia laattoja. Näistä tehtiin aina kolmikirjaimisia, mutta jako aloitettiin takaperoisessa järjestyksessä, siis JZZ (1-99), JZY, JZX jne. N-alkuisia kilpiä jaettiin vielä vuoteen 1997 saakka, sen jälkeen vain J-alkuisia.

Keskimmäisen kirjaimen juoksutus myös normaalikilpiin vuodesta 2000

Vuonna 2000 alettiin "läänintunnuskilpiä" jakaa myös sillä tavalla, että viimeisenä kirjaimena oli kiinteä F ja keskimmäinen kirjain juoksi aakkosittain, samaan tapaan kuin jo pikkukilpien N-alkuisissa oltiin tehty. Periaatteen aloittivat H-alkuiset kilvet: HAF, HBF, HCF, HEF jne. Muut alkukirjaimet tulivat myöhemmin mukaan. F-päätteisten jälkeen vuoroon tulivat G-päätteiset, sitten I-päätteiset jne (kuva 9).

EU-kilvet 2001

EU-kilvet tulivat käyttöön 1.5.2001 alkaen. Rekisterilaatta leveni entisestään, kun kilven vasempaan reunaan lisättiin sininen kaistale EU-tähtineen ja FIN-tunnuksineen (kuva 9).

Kuva 9. EU-kilpi. Tässäkin kirjainsarjassa keskimmäinen kirjain juoksee aakkosittain. Edellinen kirjainyhdistelmä on siis EKI ja seuraava EMI.

Uudenlaiset pikkukilvet

EU-lisäys tiesi myös pienten J-laattojen levenemistä, eikä niitä saatu enää yksirivisinä mahtumaan kaikkien autojen kilpitilaan. Niinpä nyt otettiin yhtenä vaihtoehtona käyttöön neliönmuotoiset kaksiriviset kilvet.

Pikku- / neliökilvet saavuttivat JAA:n vuonna 2006. Nyt jatkettiin C-alkuisilla yhdistelmillä ja edelleen takaperoisessa järjestyksessä CZZ:stä lähtien.

Jatkoa siitä, mihin läänintunnuksissa jäätiin

Entisten läänintunnus-alkukirjainten kohdalla on myöhemmin alettu jakaa uusia tunnuksia siitä eteenpäin, mihin aikanaan läänintunnuksilla vuonna 1989 päästiin. Esimerkiksi B-kilpiä on BNX:n jälkeen jatkettu BOA:sta eteenpäin tai E-alkuisia tunnuksia ELU:sta jatkaen.

Vielä uusi pikkukilpi 2013

Vuonna 2013 saatiin vielä yksi pikkukilpiversio lisää ("muropakettikilpi"). Se on sananmukaisesti pikkukilpi. Siinä ei yleensä käytetä EU-tunnuksia, vaan laatta on valkoinen mustilla raameilla sisältäen kuitenkin kolme kirjainta ja kolme numeroa. Se mahtuu sellaiseen tilaan, jossa kilven sijoituspaikka on rajallinen sekä leveyden että korkeuden suhteen.

Sotkemista

Alkuaan kirjainyhdistelmiä jaettiin aakkosjärjestyksessä, ja näin pääsääntöisesti tapahtuu edelleen. Tämä ei kuitenkaan ole ehdotonta, vaan jakojärjestystä on myös sekoitettu monin tavoin. Tunnukset saattavat hypätä monta kierrosta eteenpäin, ja sielläkin jako saattaa alkaa keskeltä kierrosta. Joidenkin alkukirjainten kohdalla on myös jo etukäteen jaettu viimeinen kierros, esimerkiksi MZA, MZB jne. G-kilvissä on myös jo jaettu GZ-kierrosta, ja vieläpä takaperoisessa järjestyksessä GZZ, GZY, GZX jne.

Nykytilanne

Tällä hetkellä on moni alkukirjain jo jaettu loppuun. Tällaisia ovat A, B, H, T, O, U ja V. Edelleen jaossa ovat C, F, G, J, N ja Y, sekä E, I, K, L, M, R, S, X ja Z.

Takaisin pitkään versioon

Pitkästä versiosta löytyvät myös vuosittaiset taulukot, siis se mistä mihin tunnukseen kirjainsarjat etenivät vuosittain. Näin siis rekisteritunnuksesta voi karkeasti päätellä, minä vuonna auto on rekisteröity.