Oy Pohjolan Liikenne Ab

1949 -

1969 - 75, 1995 -

pl_809_2463.JPG

Oy Pohjolan Liikenne Ab perustettiin vuonna 1940. Se liikennöi kuorma-autoilla Rovaniemeltä Petsamon Liinahamarin satamaan. Omistajana Suomen valtio.

Vuonna 1949 aloitettiin linja-autoliikenne, aluksi pääasiassa Itä- ja Pohjois-Suomessa, laajentuen vähitellen koko Suomeen. 

Pääkaupunkiseudun paikallisliikenteessä yhtiö aloitti vuonna 1969, mutta lopetti jo 1975. Uusi tuleminen nähtiin vuonna 1995, kun Pohjolan Liikenne osti P. Tyllilä Linja Oy:n linjaliikenteen (Soukka, Suvisaaristo). Tästä muodostettiin tytäryhtiö Oy Pohjolan Kaupunkiliikenne Ab. Samana vuonna ostettiin vielä myös Saaren Auto Oy (sekä myös Oy Lohjan Liikenne Ab). Vuonna 1996 Saaren Auto Oy liitettiin tytäryhtiöön Oy Pohjolan Kaupunkiliikenne Ab.

Yhtiö teki useita yristyostoja muualla Suomessa (mm. Onni Vilkas), ja vuonna 2008 hankittiin Kirkkonummelle liikennöinyt M. V. Vikström Oy, joka myöhemmin fuusioitiin emoyhtiöön. Yhtiöllä oli nyt HSL-alueella liikennöintiä sekä emoyhtiön että tytäryhtiön nimissä.

Oy Pohjolan Liikenne Ab:n ja Oy Pohjolan Kaupunkiliikenne Ab:n liikennöinti kasvoi kilpailuvoittojen myötä erittäin merkittäväksi HSL-alueella. Vuoden 2020 alussa tytäryhtiö yhdistettiin emoyhtiöön.