Linjaliikenne P-O. Grönberg Oy

Linjaliikenne P-O. Grönberg Oy

1970 -

Karl Grönberg aloitti liikennöinnin vuonna 1926. Vuonna 1935 perustettiin Malmin Linja-auto Oy,  jossa Grönberg oli perustajaosakkaana. Vuonna 1948 Malmin Linja-auto Oy muutti nimensä Helsinki-Maaseutu-Liikenne Oy:ksi.

Karl Grönberg kuoli vuonna 1950. Hänen poikansa Per-Olof jatkoi HML:n osakkaana. 1960-luvun alussa HML:n pääosakkaina toimivat Paavo Koskinen ja hänen veljenpoikansa Lauri Koskinen. He halusivat hankkia omistukseensa muiden osakkeet. Muut suostuivatkin, paitsi Grönberg ja Jyrki Helenius. Asia ratkaistiin luovuttamalla Grönbergille ja Heleniukselle Hki-Ylästö-linja rinnakkaisversioineen. Per-Olof Grönbergistä tuli siis itsenäinen yrittäjä. 

Vuonna 1970 Helenius luopui Ylästön reitistä Oy Pohjolan Liikenne Ab:n hyväksi. Samana vuonna Grönberg perusti osakeyhtiön Linjaliikenne P-O. Grönberg Oy. Yhtiö luopui Ylästön reitin puolikkaasta vuonna 1971, myös Pohjolan Liikenteen hyväksi. Grönbergillä oli kuitenkin muutakin liikennettä, jonka hoitamista jatkettiin.

Vuonna 1979 Per-Olof kuoli, mutta perikunta jatkoi yhtiön liikennöintä. Vuonna 1984 Taksikuljetus Oy osti yhtiön, mutta Grönberg jäi edelleen tytäryhtiöksi.

Taksikuljetus Oy:n omistuksessa linjaliikenne jatkui edelleen Grönbergin nimellä linjalla 65 (>35) Vantaan sisäisessä liikenteessä. 1990-luvun lopulla 35 vaihtui toiseen Vantaan linjaan 88. Tätä alettiin kuitenkin ajaa omistajayhtiö Taksikuljetus Oy:n nimissä, ja liikennöinti Grönbergin nimellä päättyi. Linjaliikenne P-O. Grönberg on kuitenkin edelleen olemassa Taksikuljetus Oy:n tytäryhtiönä.