Åke Wickström

1954-79

awi_16_kny_500_x_375.jpg

Esihistoria

Erik Wickström aloitti liikennöinnin Helsingistä Espooseen vuonna 1925. Hän perusti osakeyhtiön vuonna 1940 ja antoi sille nimeksi Espoon Liikenne Oy. Erik. Wickström kuoli vuonna 1942 ja hänen isänsä Fredrik jatkoi yhtiön toimintaa. Isä kuoli kuitenkin jo vuonna 1947, jonka jälkeen yhtiötä johti jonkin aikaa Lennart Olin. Mukana oli myös Erikin veljenpoika Åke, josta tuli vuonna 1950 toimitusjohtaja. Vuonna 1950 otettiin myös vaiheittain käyttöön uusi väritys sininen vaaleankeltaisella raidalla.

Vuonna 1954 yhtiö jaettiin kahtia. Toisen puolen peri Åke Wickström, ja toinen puoli myytiin porvoolaisille liikennöitsijäveljeksille Albin ja Ragnar Norrgård.

(Tietoja on korjattu v. 2019. Lähde: Tom Rönnbergin kirjoitus Erik Wickström - espoolaista bussiliikennettä. Hetku 3/2019)

Åke Wickström

Espoon Liikenne Oy:n toisen puolikkaan peri siis Åke Wickström vuonna 1954. Hän perusti nimeään kantavan linja-autoyrityksen. Värityksenä käytettiin Espoon Liikenteen uudempaa väriä.

Åke Wickström jatkoi liikennöintiä vuoden 1979 alkuun saakka. Silloin hän myi yrityksensä Espoon kaupungille. Kaupunki oli juuri ostanut Paikallislinjat Oy:n. Wickströmin yritys yhdistettiin Paikallislinjoihin.