HKL:n väritarinaaKertomus HKL:n bussien värimuutoksista kautta aikojen. Poikkeavat väritykset mainittu vain silloin, jos ne ovat olleet käytössä pidemmän ajan. Väritysten tunnisteet ovat omaa keksintöä. (20.7.2024, päivitetty 25.7.2024) HKL:n edeltäjä Helsingin Raitiotie- ja Omnibusosakeyhtiö (HRO) aloitti bussiliikennöinnin vuonna 1936. Kalusto maalattiin syväntummansinisiksi hopeanvärisin kylkiraidoin. Katon etuosa maalattiin tummansiniseksi, muuten hopeanväriseksi. Kylkinumerot olivat kullanväristä amerikkalaista tyyppiä. Vuonna 1937 yhtiölle siirrettiin linjoja ja busseja muutamalta yksityiseltä yhtiöltä. Nämä vaunut ajoivat ainakin aluksi alkuperäisissä väreissään. Vuoden lopulla yhtiöön liitettiin yksityinen Oy Omnibus Ab. Sen autot olivat punaisia vaalein raidoin. Nämäkin jätettiin aluksi punaisiksi. Itse asiassa HRO päätti, että esikaupunkivaunut pidetään punaisina ja keskusta-autot sinisinä. 1945: HKL perustetaanHelsingin Raitiotie- ja Omnibusosakeyhtiö muutettiin Helsingin kaupungin liikennelaitokseksi (HKL) vuoden 1945 alusta. Elettiin sodanjälkeistä pula-aikaa, eikä uusia busseja saatu kuin vasta vuonna 1948. HRO:n vaunut olivat pääasiassa sinisiä ja punaisia. Nyt tehtiin päätös, että värinä käytetään vain tummansinistä, ja punaiset autot maalataan sinisiksi sitä mukaa, kuin ne tarvitsevat uudelleenmaalausta. Kuva 1: 36-tyyli Uusilla busseilla jatkettiin vuoden 1936 tyylillä (kuva 1). Poikkeava variaatio nähtiin 1950-luvun puolivälissä, kun jotkut kuljettajarahastukseen tarkoitetut vaunut varustettiin oranssinvärisin kylkiraidoin. Tätä kesti kuitenkin vain hetken, ja jo vuonna 1957 kaikki uudet autot maalattiin hopeanvärisin raidoin. Viimeinen 36-tyylillä maalattu bussisarja oli vuoden 1961 Volvot numeroilla 500 - 539. Scania-Vabiksilla viimeinen vanhalla tavalla maalattu oli numero 454. Vuoden 1936 maalaustyyli oli käytössä vuoteen 1961 eli 25 vuotta. Tosin välissä oli pitkä sota-aika ilman uusien autojen toimituksia. 1962: Uusittu tyyliVuodenvaihteessa 1961/62 maalaustyyliä uudistettiin. Tummansininen pysyi ennallaan, mutta katto ja kylkiraidat maalattiin nyt vaaleanharmaalla (kuva 2). Ensimmäinen sarja uudella tyylillä oli Sisu-sarja 96 - 105. Näistä ensimmäinen auto on merkitty HKL:lle toimitetuksi jo joulukuun puolella 1961. Scania-Vabiksilla ensimmäinen vaunu uudessa kuosissa oli numero 455 ja Volvoissa 540. Nämä otettiin käyttöön tosin vasta heinäkuussa 1962. Kuva 2: 62-väritys Vuoden 1962 väritys oli käytössä vain vajaat viisi vuotta. Viimeinen sarja tällä värityksellä oli 687 - 699, vuoden 1965 lopulla toimitetut Leylandit. Vuonna 1966 tosin tuli vielä yksi Scania-Vabis-koebussi numerolla 10 tummissa väreissä. Siinä otsakin maalattiin 1950-luvun mukaan siniseksi. 1966: Vaaleampi sininenSinisen sävyä vaalennettiin vuonna 1966. Se näytti edelleen tummansiniseltä, mutta sävy oli kuitenkin selvästi vaaleampi kuin ennen. Lisäksi ikkunoiden ympärykset maalattiin nyt vaaleanharmaiksi entisen tummansinisen sijasta. Ensimmäiset bussit vaaleammalla värillä olivat Vanajat numeroilla 208 - 237, joita alettiin toimittaa marraskuusta 1966 alkaen. Vaunujen 208 - 222 puskurit maalattiin aluksi myös harmaiksi. Jos numerojärjestystä ajatellaan, niin vaaleampi sävy alkoi jo autosta 178. Tuohon aikaan nimittäin Vanajat numeroitiin takaperoisesti siten, että ensin vuonna 1966 tulivat autot 208 - 237, ja seuraavana vuonna vaunut 178 - 207. Pikkumuutos vuoden 1966 tyyliin havaittiin vuonna 1968, jolloin pitkään palvelleista koristeellisista kultanumeroista luovuttiin. Tilalle saatiin vaaleanharmaat tarranumerot, joiden fontti oli sama kuin autojen rekisterikilvissä (kuva 4). Viimeinen auto kultanumeroilla oli 801 ja ensimmäinen tarranumeroilla 802. Kuva 4: 66-tyyli tarranumeroin UudelleenmaalauksiaAutoja maalattiin säännöllisesti uudelleen, ja kun sinistä vaalennettiin vuonna 1966, myös uudelleenmaalauksissa alettiin käyttää tätä sävyä. Näissä kuitenkin harmaa kylkiraita jätettiin pois. Bussit olivat siis ikkunoiden alareunaan asti vaaleanharmaita, ja siitä alaspäin sinisiä. Varsinkin mustavalko-valokuvissa tulos näytti jotenkin aneemiselta. Uudesta maalipinnasta huolimatta bussit näyttivät kuvissa haalistuneilta verrattuna aikaisempaan tummaan siniseen kylkiraidoin. Tässä vaiheessahan uudelleenmaalattavat vaunut olivat ennen käsittelyä olleet 1962- tai jopa 1936-tyypin syväntummansinisessä värityksessä. Kontrasti ei ollut niin suuri tuoreemmissa vaunuissa, jotka jo alun perin olivat vaaleammassa sävyssä (kuva 5). Kuva 5; 66-uudelleenmaalaus 1975: Vaaleanharmaa alue kasvaaVuonna 1975 uusittiin 66-tyyliä siten, että katon ja ikkunoidenympärysten vaaleanharmaata aluetta jatkettiin jonkin matkaa ikkunoiden alapuolelle. Autoissa ei siis tavallaan ollut erillistä kylkiraitaa lainkaan, mutta sen korvasi entistä laajempi vaaleanharmaa alue (kuva 6). Viimeiset Sisut erillisellä raidalla olivat numerot 500 - 503, Volvoissa vaunut 540 - 559 ja Scanioissa numerot 560 - 579 ja 580 - 590. Ensimmäiset autot uusitulla tyylillä olivat Sisut 504 - 533. Kuva 6: 66/75 PoikkeuksiaNormityylistä poikkeavassa asussa esiintyivät ainakin autot 8 ja 282. Scanian koevaunu numerolla 8 maalattiin tummansiniseksi tummalla otsalla. Sisussa 282 kokeiltiin vaaleansinistä väriä valkoraidoin. Tämä jäi yksittäiskappaleeksi. Oma lukunsa olivat kaupungin valko-ruskeat edustusbussit. 1966/75-tyyli vuoteen 1977Jos vuoden 1975 muutosta ei ajatella omana maalaustyylinään, voidaan todeta 1966-mallin olleen käytössä vajaat 11 vuotta. Viimeiseksi sarjaksi tällä tyylillä jäi 700 - 709. Se otettiin käyttöön maaliskuussa 1977. 1977: HKL:n uusi ilmeVuonna 1977 liikennelaitos esitteli uuden ilmeensä. Uudistus koski esimerkiksi bussien ulkonäköä, autojen sisustusta, pysäkkikilpiä ja esitemateriaalia. Linja-autojen sinistä sävyä vaalennettiin jälleen. Nyt sen saattoi tulkita siniseksi; ei vaalean- eikä tummansiniseksi, vaan siniseksi. Toisena värinä käytettiin valkoista. Korin yläosa maalattiin ikkunoiden alareunaan asti valkoiseksi ja alaosa siniseksi (kuva 7). Uutta ilmettä kokeiltiin jo vuoden 1977 alussa autossa 649, mutta varsinaisesti se tuli käyttöön numerosta 710 alkaen. Kuva 7: Uusi ilme -77 Torni-Volvo-variaatioitaHKL:llä oli pitkä kalustonhankintatauko vuosina 1981 - 84. Vuodenvaihteessa 1983/84 saatiin tosin koekäyttöön neljä nivelbussia. Näistä Scania esiintyi harmaassa värityksessä, kun taas muut olivat HKL-asussa. Näistä kahdessa, autot nro 4 Sisu ja nro 5 Volvo, yläosan valkoinen alue jatkui vielä hiukan ikkunoiden alareunan alapuolelle. HKL päätyi nivelbussikokeilussaan Volvoon. Vuodesta 1985 lähtien kaikki uudet autot, yhtä Scania- ja yhtä Ajokki-sarjaa lukuun ottamatta, olivat nk. Torni-Volvoja, eli Volvo B10M-vaunuja Wiima 202-korein. Nyt nimittäin myös kaksiakseliset autot päätettiin tilata tällä konseptilla. Vuoden 1985 nivelbussit 8501 - 8505, sekä Ajokki-koriset vaunut 8521 - 8531 varustettiin auton 5* tapaan valkoisella alueella ikkunoiden alapuolella, jota kylkiraidaksikin voisi kutsua (kuva 8). Tästä ei kuitenkaan tullut pysyvää käytäntöä. Loput vuoden 1985 autot 8506 - 8520, ja myös seuraavien vuosien bussit, jäivät ilman tätä valkoista aluetta ikkunoiden alareunassa. Kuva 8: 77/85 - valkoraita * Auto 5 jäi ainoana testikäytössä olleista nivelbusseista HKL:lle. Sen numeroksi vaihdettiin 8500. Wiima 202-korien tyypillisenä osana näkyi etusäleikön yläpuolelle prässätty vaakaura. Useat liikennöitsijät maalasivat tämän uran raidan värillä, mutta HKL:llä ei aluksi näin tehty, vaan ura jätettiin siniseksi, kuten muukin keula tuulilasin valkoista alareunaa lukuun ottamatta (kuva 9). Kuva 9: Torni-Volvo, alkuperäinen keula Vuonna 1988 kuitenkin päätettiin tuo ura maalata valkoisella. Tätä kokeiltiin ensin Scaniassa numero 8821, ja Torni-Volvosta 8839 alkaen se otettiin käyttöön. Pieni muutos, mutta elävöitti keulaa melkoisesti (kuva 10). Kuva 10: Valkoraitakeula Vuonna 1994 maalattiin joidenkin Torni-Volvojen keulaan valkoista, jolloin vaakaura väritettiin toisella värillä. Esimerkiksi autossa 8640 siitä tuli vaaleansininen ja vaunuissa 8715 - 8724 peruskorjauksen yhteydessä musta. Vuonna 1995 viimeksi mainitut bussit saivat vielä katalysaattorin. Tätä vihreyttä korostettiin vaihtamalla uran väri mustasta vaaleanvihreäksi (kuva 11). Kuva 11: "katalysaattorikeula", vaaleanvihreä keularaita Ensimmäinen matalalattiabussitHKL:n ensimmäinen matalalattiabussi oli aluksi koekäyttöön tullut Scania N113CLB-LG / Carrus-Wiima 202 numerolla 9201. Se otettiin käyttöön valkopohjaisissa esittelyväreissä. Myöhemmin siinä kokeiltiin vielä kahta muuta variaatiota. Ensimmäinen sarja hankittiin vasta syksyllä 1994. Maalaustyyli pysyi entisenä, mutta keulaan sijoitettiin vähän enemmän valkoista. Tätä siis matkittiin edellisessä kappaleessa mainituissa joissakin Torni-Volvoissa. Carrus City L-kori oli joidenkin liikennöitsijöiden värityksissä hyvinkin tyylikäs, mutta HKL:n pelkistetty kaksivärinen esitys ei ollut kovinkaan kummoinen. Makuasioita toki. Tämä sarja 9402 - 9411 oli viimeinen tällä värityksellä. Jos sen katsotaan alkaneen vuodesta 1977, oli se käytössä eri variaatioineen 17 vuotta. 1995: HKL-Bussiliikenne-väritysHKL:n uusi liikelaitos-organisaatio esiteltiin vuoden 1995 alussa. Bussiliikenne eriytettiin tytärliikelaitokseksi nimellä HKL-Bussiliikenne. Samalla vietettiin HKL:n 50-vuotisjuhlia. Nyt esiteltiin uusi väritys, jossa havaittiin paluuta entiseen. Sinisävy säilyi samana, mutta nyt palautettiin käyttöön hopea-kylkiraita sekä koristeelliset kultanumerot. Lisäksi kyljissä näkyi mustaa väriä korostamassa ikkunoiden alaosan korkeuseroa korin etu- ja takaosassa (kuva 12). Kuva 12: 95-tyyli HKL-Bussiliikenne Ensimmäinen auto uudella 95-värityksellä oli numero 9501. Scanian OmniCity-sarjan autot 9832 - 9841 sekä 9900 olivat poikkeavia, sillä niihin ei laitettu kylkiraitaa. Ilman kylkiraitaa jätettiin myös minibussit 118 - 123. Täysin poikkeva oli myös midiauto 9813 Csepel-Ikarus. Sitä ei koskaan maalattu HKL:n väreihin, vaan se liikennöi hopeanharmaana tummansinisin helmoin. Viimeinen täyskokoinen bussi 95-värityksellä oli Scala numero 115. Sen jälkeen tulivat vielä Volkswagen-Kutsenits-minibussit 119 - 123 vanhassa asussa tammikuun alussa 2002 (mutta siis ilman raitaa). Versio 2002HKL-Bussiliikenne-väritys alkuperäismuodossaan oli käytössä seitsemän vuoden ajan. Vuonna 2002 esiteltiin uudistettu versio (95/02), jossa hopearaita hylättiin. Nyt yläosan valkoinen alue jatkui vielä hiukan ikkunalinjan alareunan alapuolelle. Raidaksikin sitä voi kutsua. Kultanumeroistakin luovuttiin. Ne korvattiin melko pienikokoisilla valkoisilla merkeillä (kuva 13), Vuoden 2002 ensimmäiset bussit olivat Scala-sarja numeroilla 233 - 242. Autot 233 ja 234 tulivat kuitenkin ajoon kultanumeroin. Seuraavat kaksi, 235 ja 236, otettiin käyttöön ilman mitään numeroita. Sen jälkeen 237:sta lähtien uutuudet varustettiin uusilla valkoisilla numeroilla. Vaunut 235 ja 236 saivat pian valkoiset numeronsa, mutta 233 ja 234 kulkivat melko pitkään kultanumeroin. Ennen pitkää nekin sitten vaihdettiin uuteen malliin. Joskus numero sijoitettiin keulassa valkoiseen taustaan. Silloin käytettiin sinisiä numeroita. Kuva 13: 95/02 Poikkeusautot 116 ja 117Metsälän Linja Oy lopetti toimintansa kesäkuun alussa 2001. Yhtiön viimeinen käyttöön otettu auto oli Ikarus E94-korein varustettu Scania. Sen valkoiseen pohjaväriin sijoitettiin Metsälän Linja Oy-nimen lisäksi stainless steel bodyframe-tekstejä (kuva 14). Kuva 14: HKL-Bussiliikenne 117 Metsälän Linja oli myös tilannut vuodelle 2001 samanlaisen uuden bussin. Sitä ei kuitenkaan enää otettu vastaan, kun toiminta lopetettiin. Nämä molemmat autot tulivat HKL-Bussiliikenteelle kesällä 2001. Stainless-vaunu sai numeron 117, mutta sitä ei heti merkitty autoon, vaan se ajoi pitkään Metsälän Linja- ja stainless teksteineen. Uusi vaunu sai numeron 116, ja se ajoi kokovalkoisena, kuitenkin HKL-Bussiliikenne-tekstein ja kultanumeroin varustettuna. Vihdoin elokuussa 2003 ne saatettiin HKL-kuosiin. Vaikka kalusto yleensä maalattiin, päätettiin nämä kaksi autoa teipata HKL-Bussiliikenne-väritykseen. Tuossa vaiheessa elettiin jo valkoraita- ja valkonumeroaikaa, mutta näihin busseihin laitettiin hopearaidat ja kultanumerot. Kuva 15: Auto 116, tässä tosin jo HelBin aikana, mutta edelleen hopearaidoin 2005: Helsingin Bussiliikenne OyVuonna 2004 päätettiin Helsingin kaupungin omistamat HKL-Bussiliikenne ja Suomen Turistiauto Oy yhdistää Helsingin Bussiliikenne Oy:ksi. Tämä toteutettiin vuoden 2005 alusta. HKL-Bussiliikenne tilasi vuoden 2005 alkuun kolme uutta Scala-bussia numeroille 501 - 503. Ne otettiin käyttöön uudenvuodenpäivänä 2005. Silloin siis HelB oli jo toiminnassa, mutta bussit havaittiin varikolla jo 7. joulukuuta 2004. Ne toimitettiin HKL-Bussiliikenne-tekstein. Ensimmäisenä toimintavuotenaan Helsingin Bussiliikenne Oy:llä ei vielä ollut omaa väritystä, vaan uudet bussit maalattiin HKL-Bussiliikenne 95/02-tyypin sävyin. Vuonna 2006 esiteltiin sitten kokonaan uusi HelB-tyyli. Viimeiset bussit HKL-Bussiliikenne-värein olivat MAN Lion's City-autot 504 ja 505 (kuva 16). Kuva 16: HelB 505, viimeinen uusi auto HKL-Bussiliikenne-värityksessä Mikäli vuoden 2002 väritys tulkitaan vain versioksi, kesti HKL-Bussiliikenteen 95-maalaustyylin aika 11 vuotta. Selostus jatkuu HelB-väritarinassa tällä samalla sivustolla.
|